Kiinalaista lääkintää Satakuntaan – Ulvilassa avautui kiinalainen hoitola
Sanna Jääskeläinen
Menghua Liang-Haavisto tervehtii lämpimästi hymyillen sisääntulijaa. Juttutuokiotamme varten hän on valmistanut riisiteetä perinteisellä menetelmällä. Pienistä kupposista nautittu tee on hyväksi vatsalle ja lämmittää elimistöä. Teen juominen on osa kokonaisvaltaista ajattelua.
– Kun asiakas tulee tänne, en vain anna hoitoja, vaan myös ohjeita siihen, miten hänen kannattaa kotona syödä, kuntoilla ja hoitaa itseään, Liang-Haavisto kertoo.
Hän käyttää hoidoissa perinteisen kiinalaisen lääkinnän menetelmiä, kuten akupunktiota, rentoutushierontaa, kuppausta, moksibustiota eli moksausta. Ensimmäisellä käyntikerralla tehdään haastattelu, jonka perusteella valitaan hoitomenetelmä.
Menghua Liang-Haavisto on työskennellyt koko ikänsä hoitoalalla. Hän valmistui Kiinassa sairaanhoitajaksi vuonna 2010 ja työskenteli aluksi siellä.
– Vaikka minulla oli hyväpalkkainen työ, oli eläminen Pekingissä liian kallista. Aloin miettiä, mikä oli maa, jossa voisin saada hyvän elämän, hän kertoo.
Hän saapui Poriin vuonna 2018 ja aloitti opinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Opintojen ohella hän teki lähihoitajan töitä vanhusten hoivakodeissa. Porista löytyi myös puoliso ja valmistumisen jälkeen Liang-Haavisto jäi äitiyslomalle.
– Minulla todettiin raskausdiabetes ja synnytyksen jälkeen imettäminen oli tosi vaikeaa. Tunsin, että sain toki neuvoja, mutta en konkreettista apua, vaikka esimerkiksi imettämisen helpottamiseen olisi auttanut oikeanlainen hieronta. Myös synnytyksen jälkeiseen virtsankarkailuun annettiin vain jumppaohjeita, hän kertoo.
– Puhuin näistä kiinalaisille kavereilleni ja valitin, ettei täällä ole ketään, joka tekee näitä hoitoja. Sitten päätin, että haluan itse opetella ne.
Tätä tahtoa vahvisti se, kun Liang-Haaviston tytär sairastui korvatulehduskierteeseen. Antibioottien jatkuva syöttäminen pikkuisella ahdisti. Apua piti saada muuten.
Kiinalainen lääkintä pyrkii parantamaan sairauden syyn ja vahvistamaan ruumiin omaa kykyä parantua. "Alkuhaastattelun yhteydessä tutkin henkilön kielen, kädet, silmät ja korvat. Niistä näkee paljon", sanoo Menghua Liang-Haavisto.
Niin Liang-Haavisto lähti Kiinaan puoleksi vuodeksi opiskelemaan hoitoja. Ne olivat toki hänelle tuttuja aiemmista, Kiinassa suoritetuista sairaanhoitajan opinnoista.
– Aloitin silloin valmistuttuani työt ensiavussa, enkä käyttänyt perinteisiä menetelmiä. Nyt halusin oppia nuo taidot uudelleen, hän kertoo.
Opintojen jälkeen Liang-Haavisto on hoitanut tyttärensä lisäksi esimerkiksi uniongelmia, päänsärkyä, tinnitusta ja pitkään jatkunutta kipua. Hän painottaa myös ennaltaehkäisevän, elimistöä vahvistavan hoidon hyötyjä. Helmikuussa hän avasi oman hoitolan Ulvilaan. Hän ottaa vastaan myös Porissa Hyvinvointicenterissä.

