Kirjurinluodon saunahanke kaupunginhallituksen käsittelyyn
Porin kaupunki järjesti kilpailun Kirjurinluodon uimarannan länsireunan rakennuspaikalle, jonne tavoitteena on saada asukkaiden virkistyskäyttöä palveleva ja matkailijoita houkutteleva, ympärivuotisesti avoinna oleva saunarakennus talviuintimahdollisuudella sekä muilla mahdollisilla oheistoiminnoilla.
Kilpailuaika päättyi 1. joulukuuta ja määräaikaan mennessä saapui yksi ehdotus, joka on arviointiryhmän mukaan arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti erittäin laadukas.
Seuraavaksi hanke etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn.
– Arviointiryhmä on tehnyt työnsä ja nyt valmistelemme asiaa viipymättä kaupunginhallitukselle. Arviointiryhmä päättää esittää kaupunginhallitukselle saunarakennuksen arkkitehtuurikilpailun voittajan julistamista sekä jatkoneuvotteluiden jatkamista toimijan kanssa. Tavoitteenamme on saada asia vielä tammikuun aikana kaupunginhallituksen käsittelyyn, jonka yhteydessä voittajaehdotus julkistetaan, kertoo arviointiryhmän puheenjohtaja Mikko Nurminen.
Kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksen kilpailun voittajasta ja jatkoneuvotteluiden aloittamisesta arviointiryhmän esittämän ehdotuksen perusteella.
– Mikäli kaupunginhallitus päättää jatkaa neuvotteluita voittajaehdotuksen laatijan kanssa, toteutetaan jatkoneuvottelut maanvuokrasta ja toteutussopimuksesta. Sopimuskokonaisuus lopullisessa muodossaan viedään tämän jälkeen kaupunginhallituksen päätettäväksi, selventää Nurminen.

