Kirjurinluodon saunarakennuksesta jätetty yksi ehdotus – Arviointiryhmän mukaan ehdotus on hyväksyttävissä, mutta vaatii vielä jatkoselvityksiä
Porin kaupungin järjestämään kilpailuun Kirjurinluodon saunarakennuksesta on jätetty määräaikaan mennessä yksi ehdotus. Kilpailun tavoitteena oli löytää saunarakennukselle rakentaja, joka sitoutuu rakentamaan alueelle ehdotuksensa mukaisen rakennuksen vastaten alueen kaikista suunnittelusta, toteuttamisesta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista sekä käynnistämään toimitiloissa kilpailukonseptinsa mukaisen liiketoiminnan. Kilpailuaika päättyi 1. joulukuuta.
Kilpailuehdotus avattiin ensimmäisen kerran arviointiryhmän kokouksessa 5.12.
– Kilpailuun saapunut ehdotus on arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti erittäin laadukas. Arviointiryhmä totesi ehdotuksen olevan hyväksyttävissä, mutta vaativan vielä jatkoselvityksiä. Arviointiryhmä varmistaa ja arvioi rakentamisen kustannukset sekä tarkentaa saunaan liittyvän talviuintipaikan toteuttamisen kustannuksia. Arviointiryhmä tekee esityksen kaupunginhallitukselle, joka päättää kilpailun ratkaisusta. Mikäli kaupunginhallitus päättää jatkaa neuvotteluita kilpailuehdotuksen laatijatahon kanssa, toteutetaan jatkoneuvottelut maanvuokrasta ja toteutussopimuksesta, arviointiryhmän puheenjohtaja Mikko Nurminen selvittää.
Kilpailussa tarkoituksena on löytää suunnittelualueelle teknis-taloudellisesti toteutuskelpoinen sekä elinvoimainen ja toimiva liiketoimintakonsepti ja sitä palveleva laadullisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen saunarakennus. Rakennuksen tulee täyttää Porin kaupungin kaupunkikuvalliset tavoitteet ja sen suunnittelussa otetaan huomioon alueen kulttuurihistorialliset arvot.
Kilpailuehdotuksen sisältö julkaistaan päätöksenteon yhteydessä.
Juttua täydennetty kello 15.30 Mikko Nurmisen kommentilla.