Kunnanjohtaja tekee Siikaista tunnetuksi pyöräilemällä 200 kilometrin työmatkan
Siikaisten kunnanjohtaja Heli Kaskiluoto haluaa tempauksellaan kannustaa ihmisiä työmatkapyöräilyyn.
Siikaisten kunnanjohtaja Heli Kaskiluoto aikoo ensi viikolla taittaa polkupyörällä reilun 200 kilometrin työmatkansa Humppilasta Siikaisiin.
Matka taittuu Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen sekä koko Satakunnan läpi. Reitillä on yhteensä 12 kuntaa tai kaupunkia, ja toiveissa on saada joka pitäjästä matkaseuraa. Kaskiluoto haastaakin kollegojaan matkanvarrelta mukaan pyöräilyyn.
– Matkan varrella aion mainostaa Siikaista ja ensi vuoden Siikaisten Päiviä jakamalla flyereita. Haluamme myös kannustaa tempauksellamme kaikkia työmatkapyöräilyyn, liikkumattomuus on todellinen uhka hyvinvoinnillemme, Heli toteaa.
Työmatka alkaa maanantaina 25.9. noin kello 7.30, ja suoritetaan yhden pidemmän pysähdyksen taktiikalla. Siikaisten Kunnantuvan pihaan Kaskiluoto kurvailee tiistaina 26.9 noin kello 12.00.
– Koska ei tiedetä, kuljetaanko tuuli-, aurinko-, vai vesivoimalla on aikataulu suuntaa antava. Sähkövoimaa emme tällä reissulla tarvitse, lihasvoima riittänee, Kaskiluoto sanoo.
Kaskiluodon kahden vuorokauden mittaista työmatkaa voi seurata Siikaisten kunnan Facebookissa.