Kysyimme Lounais-Suomen poliisilta, mitä kuuluu puoluetoimistoihin lähetettyjen epäilyttävien pakettien tutkinnalle
Helmikuussa muun muassa Porin Vasemmistoliiton piiritoimistoon lähetettiin räjähdettä muistuttava paketti.
Helmikuussa Turun SDP:n ja Porin Vasemmistoliiton piiritoimistoihin lähetettyjen epäilyttävien kirjeen ja paketin tutkinnassa poliisi on vielä vaitonainen tekijäepäilyistään.
– Tällä hetkellä en lähde siihen kommentoimaan. Viitteitä saattaa olla, muttei vahvistettua tietoa, sanoo rikoskomisario Aleksi Sulkko.
Turkuun 17. helmikuuta lähetetty kirje ja Poriin 22. helmikuuta lähetetty paketti olivat keskenään saman tyylisiä. Ilmastointiteipillä päällystetyt paketit sisälsivät johtoja ja eristevillaa. Varsinaisia räjähdeaineita paketeissa ei ollut, vaikka ne oli pakattu räjähdettä muistuttavaan muotoon. Poliisi tutkii tapauksia laittomina uhkauksina.
– Tällä hetkellä odotetaan teknisen tutkinnan tuloksia ja sitten katsotaan, miten asiassa edetään.
Samankaltaisia tapauksia oli myös muualla päin Suomea. Tekotavan voisi ajatella viittaavan samaan tekijään, mutta siitäkään ei ole varmuutta.
– Voihan niinkin olla, että kyse on esimerkiksi matkinnasta tai jostain muusta. Mutta siitä ei ole vielä varmuutta, että lähetysten takana olisi yksi ja sama tekijä, Sulkko sanoo.
Poliisin tietoon ei ole tullut sittemmin muita, vastaavankaltaisia epäilyttäviä kirje- tai pakettilähetyksiä Lounais-Suomen alueella. Sulkko ei osaa sanoa, ovatko eduskuntavaaliehdokkaat muutoin saaneet olla vaalien alla rauhassa, vai onko tehty esimerkiksi ilmoituksia kunnianloukkausista tai laittomista uhkauksista.
– Voin kuitenkin yleisellä tasolla kommentoida, että ei se hirveän tavatonta ole näin vaalien alla, että poliitikkoihin kohdistuu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa häirintää, Sulkko toteaa.
Toimittaja: Pauliina Vilpakka

