Lauantaina marssi ja torijuhla – Pori Pride -viikkoa vietetään parhaillaan
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja ihmisoikeuksia esiintuova Pori Pride näkyy tällä viikolla ympäri kaupunkia pitkin viikkoa ja huipentuu lauantaina 12. elokuuta järjestettävään marssiin ja juhlaan kauppatorille.
Porin kaupunki tukee tapahtumaa tapahtuma-avustuksen ja liputuksen muodossa. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että Pori Priden tapahtuma-avustuksen myöntämisen perusteissa on mainittu, että tapahtuma toteuttaa Porin kaupunkistrategian arvoja: avoimuutta, rakkautta ja rohkeutta. Porissa liputetaan sateenkaaritapahtuman kunniaksi esimerkiksi Raatihuoneella, kauppatorilla ja pääkirjastolla. Saloissa on tänä vuonna kahdenlaisia lippuja, perinteisiä pridelippuja ja intersektionaalisia progress-lippuja. Progress-lipussa on perinteisen kuusivärisen sateenkaaren lisäksi mustan, ruskean, vaaleansinisen, vaaleanpunaisen ja valkoisen väriset raidat kuvastamassa transihmisiä ja rodullistettuja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen jäseniä.
Pori Pride näkyy katukuvassa. Kuva on vuodelta 2021.
Pori Pride työryhmä
Tapahtumaviikolla maanantaista lauantaihin Porin pääkirjastolla on koottu esille sateenkaarevaa luettavaa. Lisäksi pääkirjaston näyttelytilassa on 14. elokuuta saakka käynnissä Novan ja Hanniksen näyttely Arki, joka on kokoelma kahden porilaisen sateenkaarevan taiteilijan töistä vuosien varrelta.
Torstaina 10. elokuuta kello 19–21 videopeliyhteisö Female Gaming Finland ry ja Porin kaupungin verkkonuorisotyö järjestävät peli-illan kaikille yli 13-vuotiaille. lllan aikana pelataan ilmaista Gartic Phonea ja jutellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta ja näkyvyydestä pelimaailmassa. Perjantai-iltana 11. elokuuta Pride Clubilla Promenadisalissa on luvassa monipuolinen kattaus burleskia, dragia ja showtanssia.
Tapahtumaviikko huipentuu lauantaina 12.8. kello 13–16 järjestettävään marssiin ja pääjuhlaan kauppatorille. Pori Pride -marssiin järjestäytyminen ja marssiin lähtö tapahtuu Porin Kauppatorilla kello 13. Marssi kulkee kauppatorilta Yrjönkadun, Itäpuiston ja Pohjoispuiston kautta Raatihuoneenpuistoon, josta jatketaan pienen tauon jälkeen Hallituskatua ja Antinkatua pitkin takaisin kauppatorille. Marssin toteutus vaikuttaa keskustan liikenteeseen erityisesti Hallituskadulla ja Antinkadulla, sekä niille johtavissa risteyksissä. Väliaikaiset liikennejärjestelyt toteutuvat noin kello 13.30–13.55 välissä. Marssin ajan Hallituskatu ja Antinkatu ovat suljettuja liikenteeltä, ja paikalla on liikenteenohjaajia opastamassa muuta liikennettä. Marssin jälkeen ohjelmassa on puheita, musiikkiesityksiä, kojuja ja infopisteitä. Lisäksi katuliitupiirroksista luodaan yhteinen taideteos torille.

