Lindtman: Työmarkkinakiistan avaimet hallituksella
Sdp:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan käynnissä olevan työmarkkinakiistan avaimet ovat hallituksella ja erityisesti pääministeri Petteri Orpolla (kok.).
Jukka Vilponiemi
Viikonvaihteessa Huittisissa, Porissa ja Kankaanpäässä piipahtanut Antti Lindtman piti tilannetta vakavana. Hän ei halunnut ennustaa sitä, purkautuuko kiista ennen helmikuun alkuun ammattiliittojen suunnittelemia lakkoja.
– Tähän mennessä näyttää siltä, että Suomessa on hallitus, jolta puuttuvat korvat samaan aikaan kun palkansaajat ovat laajasti lähdössä liikkeelle vastustamaan hallituksen kaavailemia työelämän ja sosiaaliturvaan liittyviä heikennyksiä, puheenjohtaja totesi.
Huoli tulevaisuudesta yhdistää hänen mukaansa nyt palkansaajia laidasta laitaan.
– Viisas hallitus ojentaisi nyt sovinnon kättä sen sijaan, että se lyö nyrkkiä pöytään palkansaajille, että teidän tulee tyytyä kohtaloonne. Hallitus on nyt ajamassa Suomea tilanteeseen ja riskeihin, joiden aiheuttamat vahingot voivat olla vaikeasti korjattavissa.
Antti Lindtman kiertää parhaillaan maata puhumassa presidenttiehdokas Jutta Urpilaisen (sd.) valinnan puolesta.
Hän korosti Porissa, että Jutta Urpilainen on ainoana ehdokkaana todennut jo kampanjansa avauksessa, että hän pyrkisi presidenttinä toimimaan sopimusyhteiskunnan puolustajana.
Vaalikamppailussa on arvosteltu sitä, että ehdokkaat ovat ottaneet kantaa myös sisäpolitiikkaan kuten työmarkkinakiistaan.
– Presidentti on Suomessa arvojohtaja, ja jos arvojohtajaksi pyrkii, pitää olla myös näkemyksiä. Ja kutsuihan tehtävänsä hyvin hoitanut presidentti Sauli Niinistökin aikanaan osapuolet koolle vedoten sopimusyhteiskunnan puolesta. Silloin tilanne laukesi.
Lindtmanin mukaan Jutta Urpilainen on vahvasti ottanut kampanjansa kärkeen sen, ettei ketään jätetä.
– Suomi on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi maailman parhaista maista sillä ajatuksella, että kaikki pidetään mukana. Tässä presidentillä on arvojohtajana roolinsa.
Äänestäjillä on hänen mukaansa oikeus tietää ennen äänestyspäätöstään, minkälaisia arvoja tuleva presidentti edustaa. Siksi keskustelu myös sisäpolitiikasta on vaalien yhteydessä tärkeää.

