Jar­mo Vack­lin

Tal­vi­nen luon­to näyt­tää hil­jai­sel­ta, liki kuol­leel­ta. Pois­sa on suu­rin osa ke­säi­sis­tä lin­tu­la­jeis­ta. Kar­ke­as­ti ar­vi­oi­den vain kym­me­ne­so­sa jää Suo­meen, ei ai­van si­tä­kään. Ni­säk­käis­tä kui­ten­kin lä­hes kaik­ki py­sy­vät maas­sam­me, muu­ta­mia le­pak­ko­la­je­ja lu­kuu­not­ta­mat­ta.

Suo­men tal­vi on kas­veil­le ja eläi­mil­le an­ka­ra. Tääl­lä ole­vat kas­vi­la­jit ja eläi­met ovat so­peu­tu­neet tal­veen ja ko­et­ta­vat kit­ku­tel­la mo­nin kei­noin sen yli.

Esi­mer­kik­si La­pis­sa tun­tu­ri­koi­vut kas­va­vat ma­ta­lik­si, jot­ta pys­ty­vät jää­mään tal­vel­la läm­pöä eris­tä­vän pak­sun han­ki­ker­rok­sen al­le. Han­gen ylä­puo­lel­le jää­vän ok­san koh­ta­lo­na on kui­vua ja kuol­la kyl­mäs­sä pak­kas­tuu­les­sa. Eläi­met elä­vät hil­jai­se­loa. Hyön­tei­set ovat ha­keu­tu­neet eri­lai­siin pui­den ko­loi­hin ja kaar­nan ra­ko­siin. Täl­lai­sis­sa pai­kois­sa tal­veh­ti­vat muun mu­as­sa hä­mä­hä­kit, lat­ta­koit ja kär­pä­set, sekä myös sie­ni­sääs­ket ja hork­ka­hy­ty­set.

Hork­ka­hyt­ty­set ovat ke­vääl­lä en­sim­mäi­sien len­tä­vien hyön­teis­ten jou­kos­sa. Hyön­tei­siä on tal­vel­la vai­kea ha­vai­ta, mut­ta osa niis­tä tal­veh­tii myös eri­lai­sis­sa ra­ken­nuk­sis­sa, ku­ten kel­la­reis­sa.

Talvella linnut joutuvat syömään runsaammin ja niiden paino nousee. Paino voi olla noin 10-20 prosenttia enemmän kuin kesäaikaan. Osa linnuista tekee talveksi talvivarastoja. Toiset lajit tankkaavat myös syksyllä normaalia enemmän ravintoa kylmien talvipäivien varalle.

Jarmo Vacklin

Tal­vi­nen päi­vä on ly­hyt ja va­lon mää­rä vä­häi­nen. Aa­mu- ja il­ta­hä­mä­rä ku­rot­tau­tu­vat mel­kein­pä yh­teen. Pi­me­ään ai­kaa kuu heit­tää maan ka­ma­ral­le "va­ra­va­loa". Pi­mei­nä tal­vi­öi­nä kuu pais­taa enem­män kuin mui­na vuo­de­nai­koi­na. Tal­vel­la kuu on yh­tä lä­hel­lä maa­ta kuin au­rin­ko on ke­säl­lä. Myös poh­joi­sel­le tai­vaal­le leis­ku­vat re­von­tu­let tuo­vat pi­me­ään yö­hön va­loa. To­del­li­nen tal­vi al­kaa vas­ta jou­lun jäl­keen ja kyl­min­tä on mo­nes­ti hel­mi­kuus­sa. Mut­ta jou­lun jäl­keen päi­vä myös pi­den­tyy ja va­lon mää­rä li­sään­tyy. Hel­mi­kuus­sa nä­kyy jo ke­vään merk­ke­jä.

Ku­ten Zach­ris To­pe­lius ai­ka­naan mai­nit­si, Suo­mes­sa on yh­dek­sän kuu­kaut­ta tal­vea, ei­kä ke­sää­kään kol­mea kuu­kaut­ta. Tal­ven vai­ku­tus on voi­ma­kas koko vuo­den. Luon­to al­kaa val­mis­tau­tua tal­veen jo al­ku­ke­säl­lä. Muun mu­as­sa lin­nut aloit­ta­vat pe­sin­nän niin ai­kai­sin kuin mah­dol­lis­ta. Poi­ka­sien on ol­ta­va len­to­ky­kyi­siä en­nen tal­ven tu­loa ja emo­jen on vah­vis­tet­ta­va it­se­ään pit­kään tal­vea tai muut­to­mat­kaa var­ten.

Osa muut­to­lin­nuis­ta len­tää Vä­li­me­ren mai­hin, mis­sä To­pe­lius kir­joit­ti suo­si­tun Syl­vi­an Jou­lu­lau­lun. Syl­via, eli mus­ta­pää­kert­tu, oli To­pe­liuk­sel­le ra­kas lin­tu­la­ji. Mus­ta­pää­kert­tu on su­kun­sa eit­tä­mät­tä pa­ras lau­la­ja ja laji oli myös To­pe­liuk­sel­la häk­ki­lin­tu­na. To­pe­lius asus­te­li Vä­li­me­ren mais­sa ja var­maan­kin ikä­väs­tä Suo­meen syn­tyi lau­lu mus­ta­pää­kert­tua kat­sel­les­sa.

Talvinen päivä on lyhyt ja valon määrä vähäinen. Aamu- ja iltahämärä kurottautuvat melkeinpä yhteen.

Jarmo Vacklin

Vaik­ka tal­vi­päi­vä on ly­hyt ja pi­meä jou­tu­vat mo­net la­jit ha­ke­maan ra­vin­toa. Met­sot et­si­vät män­nyn neu­la­sia jää­ty­neis­tä män­nyis­tä. Neu­la­set ovat met­son ai­no­aa ra­vin­toa tal­vel­la. Kaik­ki ka­na­lin­nut osaa­vat men­nä kiep­piin lu­men jouk­koon ja ne ovat­kin ko­loi­saan suu­rim­man osan vuo­ro­kau­des­ta. Myös pik­ku­lin­nut osaa­vat men­nä "kiep­piin" lu­meen. Muun mu­as­sa ta­li­ti­ai­nen, pu­na­tulk­ku, kel­ta­sirk­ku ja ur­pi­ai­nen käyt­tä­vät näin lun­ta tur­va­naan pak­kas­ta ja pe­to­ja vas­taan.

Met­sis­sä saa­lis­taa muun mu­as­sa kym­men­kun­ta pöl­lö­la­jia joi­den on löy­det­ta­va jat­ku­vas­ti ra­vin­toa. Näi­den li­säk­si kak­si pöl­lö­la­jia eli sar­vi- ja suo­pöl­lö muut­ta­vat Suo­mes­ta ete­läm­mäk­si.

Va­lon mää­rä on tär­keä te­ki­jä eläin­ten ja kas­vien tal­veen val­mis­tau­tu­mi­ses­sa. Päi­vän ly­he­ne­mi­nen, ei läm­pö­ti­la, aloit­taa eläin­ten kar­van­vaih­don ja sul­ka­sa­don. Muun mu­as­sa rie­kol­la sul­kien vaih­ta­mi­nen tal­vek­si val­koi­siin kes­tää noin 2,5 kuu­kaut­ta.

Ny­kyi­nen voi­ma­kas il­mas­ton läm­pe­ne­mi­nen tu­lee vai­kut­ta­maan myös eläin­ten tal­veen voi­mak­kaas­ti. Esi­mer­kik­si meil­lä val­koi­nen met­sä­jä­nis saat­taa tu­le­vai­suu­des­sa ol­la tum­ma­kar­vai­nen ku­ten on ete­läi­ses­sä Ruot­sis­sa ol­lut jo pit­kään. Tal­ven ote on Suo­mes­sa niin kova, et­tä osa eläi­mis­tä elää hor­rok­ses­sa tal­ven, ku­ten mäy­rä, su­pi­koi­ra, sii­li ja var­sin har­vi­nai­nen koi­vu­hii­ri. Myös osal­la lin­nuis­ta on tai­to vai­pua tal­vel­la hy­po­ter­mi­aan, näin muun mu­as­sa ti­ai­sil­la ja hip­pi­äi­sel­lä. Mo­net ni­säk­käät, ku­ten myy­rät, elä­vät suu­rim­man osan tal­vea eri­lai­sis­sa lu­mi­käy­tä­vis­sä ja ko­lois­sa, näin myös nii­den saa­lis­ta­jat lu­mik­ko ja kärp­pä­kin. Pääs­täi­sel­lä on kyky ku­tis­tut­taa it­se­ään ja sen ruu­miin pai­no jopa puo­lit­tuu, näin ener­gi­aa ku­luu vä­hem­män.

Vaik­ka luon­to on hii­ren­hil­jai­nen ja vain poh­jan­ti­kan tai kä­py­ti­kan vai­mea na­pu­tus puun kyl­keen rik­koo tal­vi­päi­vän, on met­sien suo­jas­sa lu­kui­sa jouk­ko la­je­ja, jot­ka ko­et­ta­vat sel­vi­tä ly­hy­en ja lu­mi­sen tal­ven ah­din­gos­ta.