Maksa mitä haluat -päivät moninkertaistavat Porin liikunta- ja kulttuurilaitosten kävijämäärät – Katso, mitä yleensä maksetaan
Maarit Kautto
Porin kaupunki järjestää säännöllisesti Maksa mitä haluat -päiviä, jolloin kaupunkilaiset saavat pulittaa oman mielensä mukaisen summan liikunta- ja kulttuurilaitosten palveluista. Kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin kertoo, että maksu vaihtelee todella paljon pikkukolikoista normaaliin pääsymaksuun ja ylikin.
– Korkein maksu taitaa olla 20 euroa. Yksittäisen Maksa mitä haluat -päivän keskihinta liikkuu 1,30–1,50 euron tietämillä.
Träskelinin mukaan liikunta- ja kulttuurilaitoksissa on Maksa mitä haluat -päivinä selvästi enemmän kävijöitä kuin normaaleina päivinä.
– Liikuntalaitosten kävijämäärät ovat yleensä olleet suunnilleen kaksinkertaisia ja kulttuurilaitosten osalta yleensä moninkertaisia verrokkipäiviin verrattuna. Ja tämä on koko konseptin ideakin, eli ajatuksena on saada ihmisiä liikkeelle ja tutustumaan vaikka sellaisiin kohteisiin, missä ei ole tullut aiemmin käytyä.
Maksa mitä haluat -päivien vaikutus koko pääsymaksukertymään vaihtelee. Joinakin päivinä kassaan kertyy kokonaisuutena enemmän pääsymaksuja verrokkipäivään verrattuna, toisina päivinä kertymä jää puolestaan verrokkipäivän maksukertymästä, vaikka kävijämäärät ovatkin selvästi korkeammat. Yksittäisen kohteen maksukertymä voi puolestaan olla selvästikin verrokkipäivää korkeampi, johtuen siitä, että kyseisessä laitoksessa käy huomattavasti normaalia enemmän asiakkaita.
– Maksa mitä haluat -päivien ensisijainen tarkoitus kuitenkin on tehdä sekä liikunta- että kulttuurilaitoksia tunnetummaksi ja saada niihin uusia asiakkaita, joten jos maksujen kokonaiskertymä jää verrokkipäivän lukua alhaisemmaksi, sen voidaan ajatella olevan hintalappu kaupungin liikunta- ja kulttuurilaitosten markkinointitoimenpiteille. Joka tapauksessa laitoksissa vierailee kyseisinä päivinä selvästi normaalia enemmän asiakkaita ja varmasti jotkut ensi kertaa liikkeellä olevat tulevat vielä uudelleen, Träskelin selvittää.
Ensi vuonna Maksa mitä haluat -päivistä päästään Porissa nauttimaan kolmesti: pääsiäisen aikaan lauantaina 30. maaliskuuta, SuomiAreena-viikon tiimellyksessä 26. kesäkuuta sekä joulun alla torstaina 12. joulukuuta.
Miksi tällainen päivä järjestetään juuri SuomiAreena -viikolla, kun joka paikassa on muutenkin tungosta?
– Maksa mitä haluat -päivä järjestettiin jo tänä vuonna SuomiAreenan aikaan. Ajatuksena oli, että kaupungin liikuntalaitoksista ainoana auki oleva, upea maauimala tulisi tutuksi myös muualta tuleville vieraille. Edeltävän päivän ukkosmyrskyn seurauksena maauimala oli kuitenkin suljettuna, joten Maksa mitä haluat -päivä jouduttiin toteuttamaan ilman kesän vetonaulaa ja kokeilu jäi hieman puolittaiseksi.
– Pori haluaa näyttää parhaat puolensa myös tänne saapuville turisteille, joten kesän Maksa mitä haluat -päivä on haluttu sijoittaa ajankohtaan, jolloin kaupungissa on runsaasti myös muualta tulevia vieraita. Porin liikunta- ja kulttuurikohteita kelpaa esitellä matkailijoille, joten kesäkuun viimeisen viikon Maksa mitä haluat -päivä toimii myös matkailumarkkinointina. Positiivisia elämyksiä kokevat turistit matkustavat kaupunkiin mahdollisesti myös uudelleen, Jyri Träskelin summaa.

