Menovinkki: Vitruviuksen mies tulee Poriin
Risto Ojanen
Vitruvius oli arkkitehti 2000 vuotta sitten, mutta niin pätevä, että hänen tärkeimpinä pitämänsä opit ”kestävyys”, ”käyttökelpoisuus” ja ”kauneus” ovat myös nykyään rakentamisen kulmakiviä. Suomessakin opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuonna julkaisemassa Arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa ne mainitaan alan keskeisinä päämäärinä.
Vitruvius esittää Arkkitehtuurista-kirjassaan myös ihmisen ihannemittasuhteet, joiden perusteella Leonardo da Vinci loi tunnetun mieshahmon ympyrän ja neliön sisälle kädet levällään kahdessa seisoma-asennossa. Kuva on tuttu jokaiselle yhden euron kolikosta. Vitruviuksella oli ihmisen lailla ihannemitat myös rakennuksille.
Vaikka aikaa on ajanlaskun alusta kulunut kaksi vuosituhatta, Rooman kaupunkikuva ja antiikin rakennukset ovat velkaa nimenomaan Vitruviukselle. Monet rakenteet ovat kestäneet vaivattomasti meidän aikaamme asti, tunnetuimpana Pantheon Rooman keskustassa. Sen edustan kahviloissa on moni suomalaisturisti nauttinut viinilasillisensa ja espressonsa, joka on useissa Rooman paremmissakin kahvipaikoissa irronnut näihin päiviin asti yhdellä ”vitruviuksella”.
On vaikuttavaa, että ikivanhan kirjan toistuvana teemana on edelleen ajankohtainen arkkitehtuurin ja ympäristön suhde.
Vitruviuksen tuntijana, Vitruviuksen miehenä, Porissa kuullaan tulevana sunnuntaina Porin kansalaisopiston auditoriossa sunnuntaina 26.3. klo 14.00 arkeologi Panu-Pekka Hyppöstä. Hän on yksi kolmikosta, joka on suomentanut Arkkitehtuurista-teoksen latinasta. Urakka kesti kuusi vuotta.
Tilaisuuden järjestää Società Dante Alighieri di Pori.

