Merikirja Säpin ja sen rannikon historiasta ilmestyy perjantaina – Mukana useita haaksirikkoja, joita ei ole aiemmin käsitelty
Merikirja Säpin ja sen rannikon historiasta ilmestyy perjantaina 10. marraskuuta. Esittelykiertue starttaa välittömästi Kiehtova Pohjanlahti -elokuvan kera.
Suomen Majakkaseuran ja Säppi 2000 ry:n julkaiseman kirjan nimi Säppi – Majakan valopiiri Luvialta Poriin ja Merikarvialle kuvaa kirjan luonnetta: sen lähtökohtana on sekä juuri 150 vuotta täyttäneen Säpin majakan tarina että koko alueen rannikon merihistoria.
Erikoista Porin seudun merihistoriassa on se, että sitä on dominoinut joki enemmän kuin ehkä minkään muun alueen merellistä historiaa. Suuri Kokemäenjoki on vuosituhantinen liikenneväylä. jota pitkin tuotteita on tuotu rannikolle kaupattavaksi ja näin ovat syntyneet seudun ensimmäiset satamat Ulvilaan ja Poriin. Nämä historialliset seikat käydään kirjassa läpi.
Kirja käsittelee alueen merihistoriaa niin laivaliikenteen, väylien, satamien, merimerkkien, luotsauksen kuin haaksirikkojen osalta. Kirja on kuitenkin joustavasti historiateos: se päättyy nykyaikaan ja esittelee rannikon hienoja retkeilykohteita, merenkulkua ja tietysti laajasti Säpin majakkasaaren nykypäivää. Mukana on noin 30 haaksirikkoa, joista monia ei ole aiemmin käsitelty.
Kirjan kuvitukseen on satsattu erityisesti. Se on hyvin visuaalinen ja helppolukuinen teos, johon tekijät toivovat nuorenkin polven tarttuvan juuri värikkään ja loisteliaan kuvituksen kautta. Mukana on useita Satakunnan klassisia valokuvaajia yli sadan vuoden ajalta sekä legendaarisen Matti. A. Pitkäsen valokuvia Ouran kalastajista teoksesta Merikalastajat. Kirjassa on otettu huomioon myös Porin seudun yhä elävä kaksikielisyys: Suuri osa kirjan sisällöstä kerrotaan myös ruotsiksi.
Kirjaa myyvät vain sen julkaisijat itse. Siksi Satakunnassa järjestetään useana viikonloppuna jouluun saakka minikiertueita, jotta jokaisella halukkaalla on tilaisuus hankkia kirja.
Merikirjan ensimyynti tapahtuu Porin torilla jo torstaina 9. marraskuuta kello 20 – 21. Ensi perjantaina 10. marraskuuta kiertue on Luvian keskustassa kello 12–14, Porin torilla kello 16–18 ja Merikarvian koululla kello 16–17.45. Merikarvialla esitetään myös Kiehtova Pohjanlahti -elokuva.
Lauantaina 11. marraskuuta kirjaa myydään Reposaaren koululla kello 10.30 ja Harjavalta-salissa kello 14–15.45. Molemmissa paikoissa on mahdollisuus nähdä myös elokuva. Kello 17–19 kiertue pysähtyy vielä Pihlavan koululla.
Sunnuntaina 12. marraskuuta kiertue on elokuvan kera Luvian työväentalo Wellamossa ja kello 13 Rauman Merimakasiinissa.

