Meri-Porin paloaseman uusi ilmatyynyalus parantaa pelastusmahdollisuuksia rospuuttoaikaan
Maarit Kautto
Meri-Porin paloasemalle on saatu upouusi ilmatyynyalus, joka kulkee niin tasaisella maalla, vedessä kuin myös jäällä. Erityisesti kelirikkoaikaan se on melkeinpä ainut kulkuväline, millä pääsee turvallisesti ja nopeasti esimerkiksi saariin tai jäihin pudonneen luokse.
Ilmatyynyalus on Satakunnan pelastuslaitoksen historian ensimmäinen. Tekninen päällikkö Markku Rintala kertoo, että alueella on ollut jo vuosia rospuuttoaikaan sopivan kulkuvälineen puute.
– 20–30 vuotta sitten pelastuslaitoksella oli käytössään hydrokopteri, mutta sen jälkeen olemme pyytäneet tarvittaessa apuun rajavartiolaitoksen helikopteria ja/tai rajavartiolaitoksen paikallisia asemia. Pelastuslaitoksella on tiivis viranomaisyhteistyö muun muassa rajavartiolaitoksen kanssa.
– Aikaisemmin pelastuslaitos on jäiden ollessa riittävän vahvoja käyttänyt apuna moottorikelkkoja tai mönkijöitä. Kun jäät ovat olleet heikkoja onnettomuuspaikalle on menty kävellen pintapelastuslauttojen avustuksella.
– Ilmatyynyalus parantaa ja nopeuttaa huomattavasti jäihin pudonneen luokse pääsemistä silloin, kun jää ei kanna esimerkiksi moottorikelkkaa. Alusta voidaan kuljettaa omalla kuljetusalustallaan mihin tahansa Satakunnassa, myös järville ja toisen pelastuslaitoksen alueellekin, Rintala toteaa.
Ilmatyynyaluksen kustannukset kuljetusalustoineen olivat hieman alle 100 000 euroa. Hoverline IH-3 -merkkisen aluksen maksiminopeus vedessä on 25 solmua ja jäällä 35 solmua.

