Narukerä on Porilainen Maineteko 2023 –voittaja
Porin Nuorkauppakamarin Porilainen Maineteko –palkinto julkistettiin tänä vuonna Enersense Areenalla Ässien kotipelin yhteydessä.
Porin Narukerä on vuonna 1965 perustettu jääpalloseura. Seura on voittanut Suomen mestaruuden kaksi kertaa. Narukerän kotikenttä on Urheilukeskuksessa sijaitseva Porin tekojäärata. Narukerä on tunnettu hyvästä talkoohengestä ja juniorityöstään. Seuran eri ikäluokat ovatkin voittaneet 13 Suomen mestaruutta. He ovat tehneet pitkään kehitystyötä menestyksen eteen ja nyt tämä palkittiin toisella mestaruudella. Alkuvuodesta 2023 Narukerän mestaruus sai koko Porin hurmokseen.
Tänä vuonna jaettiin myös kunniamaininta. Sen sai Sensommar Filmfest Reposaari, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa Reposaaressa kesällä 2023.
Raadin perusteluina kunniamaininnalle olivat talkoohenki, Reposaaren elävöittäminen ja rohkaiseminen pieniä toimijoita yhdistyksiä jatkossakin järjestämään tapahtumia. Pienen saaren aktiivinen kyläyhteisö oli mukana koko festivaalien ajan ja tarjosi upeat puitteet kävijöille.
Porilainen Maineteko-palkinto jaetaan Porin Nuorkauppakamarin toimesta vuosittain henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edesauttanut positiivista henkeä ja toimintaa Porin alueella. Palkinto on jaettu jo vuodesta 1991 ja sen on voittanut muun muassa Porisuhdeneuvoja Luukkone, Pesäkarhut, Yyterin kehitystyö ja Pori Jazz. Porilaisen Maineteon saaja palkitaan 32 kiloa painavalla, luonnollista kokoa olevalla Mustavaris-veistoksella ja siihen liittyvällä kunniakirjalla. Veistos on kiertopalkinto, jonka on ideoinut Erkki Teikari ja toteuttanut Veikko Heinonen.
Raadissa toimivat tänä vuonna Ari Eklund (Prizztech), Minna Nore (Satakunnan kauppakamari), Matti Linnainmaa (kauppaneuvos), Mika Tuovinen (Porin Yrittäjät), Kimmo Lehto (SK), Aino-Maija Luukkonen (viime vuoden voittajan Porisuhdeneuvoja Luukkosen edustaja) ja sekä Ville-Veikko Torkkola (Porin Nuorkauppakamarin valmistautuva puheenjohtaja 2023).

