Ohjaamon kirppistapahtumassa Promenadikeskuksessa myyjät ovat nuoria – ostamaan saavat tulla kaikenikäiset
Alle 30-vuotiaiden neuvonta- ja ohjauspiste Ohjaamo Pori järjestää 14. marraskuuta kello 16–19 kirppistapahtuman Promenadikeskuksen aulassa. Kirppis on kaikille avoin, mutta myyntipöydät on tarkoitettu vain alle 30-vuotiaille.
Myyntipöydät ovat nuorille ilmaiset, eikä paikalle tarvitse tuoda kuin omat myytävät tavarat ja keksiä itselle maksusysteemi. Hyvä maksusysteemi on esimerkiksi Mobilepay tai käteinen. Paikalle voi tuoda myös muita tarvittavia välineitä, kuten henkareita ja rekin.
– Tapahtuma on saanut alkunsa nuorten toiveesta. Nuoret tuskastelivat sitä, miten kallista ja työlästä on ylläpitää loosia kirpparilla eikä muutenkaan löydy kätevää keinoa päästä eroon omista turhista tavaroista. Tästä lähdimme yhdessä nuorten kanssa ideoimaan kirpputoritapahtumaa, kertoo Ohjaamotyöntekijä Kristiina Jussila.
– Ohjaamo Pori on alle 30-vuotiaille suunnattu palvelu, ja siksi myyntipaikat ovat myös vain nuorille. Tapahtumaan ovat silti tervetulleita ihan kaikenikäiset, Jussila avaa tapahtumaa.
Ohjaamosta kerrotaan, että määräpäivään mennessä tapahtumaan ilmoittautui 27 myyjää.
– Ihan hyvä määrä siis ja vielä otetaan mattimyöhäisiäkin mukaan, jos joku vielä haluaa.
Mukaan haluava nuori voi olla yhteydessä Ohjaamoon sähköpostilla aleksandra.dmitrijeva@pori.fi tai puhelimella numeroon 0447014390.
Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.

