Peltsi Peltola puhuu seminaarissa Porissa – Luonnonsuojelu on meidän kaikkien asia
Maarit Kautto
Mikko "Peltsi" Peltolalle luonto on paikka rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen, mutta hän tekee myös työtä luonnossa ja luonnon eteen. Erätulilla-, Peltsin Lappi- ja Peltsin toinen luonto -televisio-ohjelmien juontajana tunnettu Peltsi puhuu luontosuhteestaan Porin yliopistokeskuksessa Köyhtyvä luonto -seminaarissa.
Peltsi muistuttaa, että meistä jokainen voi omassa arjessaan tehdä pieniä tekoja luonnon hyväksi ilman, että oma tai lähipiirin elämä muuttuu liian hankalaksi.
– Itse olen vähentänyt punaisen lihan syöntiä, enkä tunne jääneeni mistään paitsi. Tykkään valtavasti kasvisruoasta ja ostan mielelläni lähellä tuotettuja kasviksia. Syön toki myös kalaa ja lihaakin, varsinkin jos se on riistaa.
– Perheellämme on biokaasulla toiimiva auto ja pyrimme käyttämään autoa vähemmän kuin ennen. Itse ajan fillarilla niin paljon kuin mahdollista ja perhe käyttää myös julkista liikennettä, joka pääkaupunkiseudulla toimii hyvin.
– Kotona lajittelemme metallin, lasin, pahvin ja muovin. Meillä on myös biokompostori. Sähköäkin pyrimme säästämään. Itse tykkään kotona aamulla tassutella villasukat jalassa. Kodin ei tarvitse olla tropiikki. Nämä kaikki ovat tottumiskysymyksiä, Peltsi miettii.
Peltsille tärkeitä harrastuksia luonnossa ovat kalastus ja metsästys.
– Paljon puhutaan siitä, voiko kalastaja tai metsästäjä olla luonnonsuojelija. Kyllä voi. Oikein harjoitettuina metsästys ja kalastus ovat eettistä toimintaa.Tämä tarkoittaa, että metsästetään ja kalastetaan luvan ja kannan ehdoilla ja riistaa ammutaan harkiten aiheuttamatta eläimelle tarpeetonta kärsimystä.
Peltsi karkaa metsään aina, kun on mahdollisuus.
– Minulla on vielä 11 kansallispuistoakin käymättä. Sitä listaa yritän lyhentää.
Tällä hetkellä Peltsi pitää pois kertyneitä lomia ja viihtyy kotona perheen parissa. Peltsin toinen luonto -ohjelmasta on valmiina kuusi uutta jaksoa, jotka julkaistaan Yle Areenassa 4. joulukuuta.
– Köyhtyvä luonto -seminaari 11. marraskuuta kello 15.30. Seminaarin järjestää Suomen Luonnonsuojeluliitto Pori ry. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Vapaaehtoisella ovi/kahvirahalla tuetaan SLL Porin luonnonsuojelualueen perustamista.

