Pia Marjanen on vuoden YES Agentti 2023
Satakunnan vuoden YES Agentti 2023 on Satakunnan ammattikorkeakoulun lehtori Pia Marjanen. Tunnustus on annettu merkittävästä työstä yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä. YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksen on myöntänyt Prizztechin yrittäjyyskasvatuspalvelu YES Satakunta yhdessä valtakunnallisen YES-verkoston kanssa.
Tunnustus annettiin Pia Marjaselle 1. joulukuuta. Satakunnan yrittäjyyskasvatusseminaarissa, jossa julkistettiin myös Satakunnan uusi yrittäjyyskasvatuksen strategia vuosille 2023–2025 sekä kuultiin ajankohtaisia puheenvuoroja teemasta.
– Marjanen valittiin Satakunnan vuoden YES Agentiksi, sillä hänellä on pitkän linjan myönteinen asenne yrittäjyyskasvatukseen ja hän on aktiivinen toimija Satakunnassa yrittäjyyden edistämisen kentällä, kertoo YES Satakunnan aluepäällikkö Ronja Niemi.
Marjanen toimii myös alullepanijana ALL IN PITCH-kilpailussa, jossa satakuntalaiset opiskelijat pääsevät esittelemään yritysideoitaan. Kilpailuun on osallistunut vuosien saatossa oppilaita aina alakoulusta lähtien ja se antaa osallistujille mahdollisuuden heittäytyä omalle epämukavuusalueelleen.
YES Agentti -tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria. Yhteensä YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksen sai tänä vuonna 9 toimijaa eri puolella Suomea.
– YES-verkoston tavoitteena on, että yrittäjyyskasvatus ymmärretään osaksi kunnan eri kehittämistoimenpiteitä ja että kunnan eri toimijat tekevät yhteistyötä yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Tahdomme tällä tunnustuksella tuoda näkyviin sitä tärkeää työtä, jota eri alueilla ja eri organisaatioissa tehdään yrittäjyyskasvatuksessa, sanoo YES ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

