Porilaisella Tamara Lindemanilla on kaksi identiteettiä: hän on suomalainen ja romani
Lauantaina vietetään romanien kansallispäivää. Tamara Lindemanille ei ole ongelma, jos joku kysyy häneltä romanikulttuurista. Hän kertoo siitä mielellään.
Pauliina Vilpakka
Länsi-Suomen Romanit ry järjestää Porissa romanien kansallispäivän juhlan 8. huhtikuuta. Vastaavan kokoluokan romanikulttuurin tapahtumaa ei ole Porissa aikaisemmin järjestetty, ja juhlaan odotetaan saapuvan vieraita ympäri Suomea. Tilaisuuden avaussanat lausuu Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna. Sitten luvassa on juhlakahvit, musiikkia ja puheita. Tilaisuus striimataan YouTubeen.
Romanien kansallispäivä on kansainvälinen juhlapäivä ja Suomessa suositeltu liputuspäivä.
Länsi-Suomen romanit ry:n ovat perustaneet noin viisi vuotta sitten porilaiset Tamara ja Allan Lindeman. Yhdistys on määritellyt päätavoitteekseen romanikielen ja -kulttuurin tukemisen sekä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen.
Tamara Lindeman on kiertänyt paljon satakuntalaisissa kouluissa ja lastensuojelulaitoksissa kertomassa romanikulttuurista. Palaute on ollut hyvää.
– Romanikulttuuri on ollut vähän hämärän peitossa. Vasta nykyvuosina siitä on alettu kertomaan. Kyllä ihmiset ovat tosi kiinnostuneita ja haluavat tietää. Suomalainen on myös vähän sellainen, ettei uskalla kysyä. Mutta väitän, että kyllä romanit haluavat kertoa, Lindeman sanoo.
Länsi-Suomen Romanit ry:n tekee työtä romanilasten ja -nuorten parissa. Koulutyön lisäksi yhdistys järjestää muun muassa leirejä, joihin riittää aina runsaasti osallistujia. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Yhdistys vetää Kaarisillan koululla romanilapsille ja -nuorille tarkoitettua kielipesätoimintaa, jossa lapsille opetetaan romanikieltä. Toiminta on muodostunut lapsille tärkeäksi. Lindeman kertoo, että saamansa palautteen mukaan sillä on ollut lapsiin rauhoittava vaikutus.
– Se on romanilapsille tosi hyvä juttu, että koulussa on myös joku romanitaustainen aikuinen. Se lisää motivaatiota, Lindeman toteaa.
Länsi-Suomen Romanit ry tukee myös romaninuoria opiskelemaan hakeutumisessa. Tamara Lindeman kertoo, että yleisesti ottaen nykyajan romaninuorilla on kyllä halua päästä opiskelemaan. Tukea on kuitenkin helpompi ottaa vastaan toiselta romanilta. Lindeman on saanut yhteydenottoja ympäri Suomea romaninuorilta, jotka ovat pyytäneet apua kouluun hakemisessa.
Vuosina 2019 -2021 Länsi-Suomen Romanit ry toteutti Saste Aven hankketta nimeltä Tervetuloa Opintielle. Lindeman kertoo, että työn tuloksena parikymmentä romaninuorta valmistui ammattitutkintoon. Sittemmin Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt työhön kohdennettua toiminta-avustusta.
Tamara Lindeman on kiertänyt paljon satakuntalaisilla kouluilla pitämässä tietoiskuja romanikulttuurista. KUVA: PAULIINA VILPAKKA
Tamara Lindemanille suomalaisuus on tärkeä osa identiteettiä, mutta niin on myös romanikulttuuri. Se merkitsee jokapäiväistä elämää. Hän ei voisi kuvitellakaan luopuvansa kulttuuristaan, ja niistä hyvistä asioista, joita siihen liittyy. Niitä ovat muun muassa yhteisöllisyys, toisista huolehtiminen ja vanhojen ihmisten kunnioittaminen.
Tamara Lindemanin kokemus on, että elämä romanina suhteessa valtaväestöön sujuu Porissa aika hyvin. Hänellä ja hänen puolisollaan on kaupungissa paljon valtaväestöön kuuluvia ystäviä ja tuttavia. Mutta toisinaan kotikaupungissakin joutuu kohtaamaan epäystävällisiä katseita. Tuttua on myös, että kaupassa vartija seuraa jokaista askelta.
– Ennen en jaksanut välittää, koska sitä on aina kokenut. Mutta nykyään en enää suostu siihen, jos minua kohdellaan eri lailla kuin muita, hän sanoo.
Viesti, jonka Tamara Lindeman haluaa romanien kansallispäivänä lähettää, kuuluu seuraavasti:
– Haluamme tuoda esiin sitä, että mekin olemme täällä ja haluamme tulla kuulluksi. Ja olemme suomalaisia niin kuin muutkin. Romaneista on tullut Suomen kansalaisia samaan aikaan kuin suomalaisistakin, Lindeman muistuttaa.
Romanien kansallispäivän juhla:
– 8. huhtikuuta kello 18.00
– Vapaudenkatu 10 Pori (Porin Mies-Laulun talolla)

