Pori–Lavia-bussiyhteys säilyy toistaiseksi – Tilannetta seurataan kriittisesti
Joukkoliikennejaoston tiistaisessa kokouksessa syntyi runsasta keskustelua Pori-Lavia -linjan lopettamisesta. Esityksenä oli, että vuoro lakkautettaisiin kouluvuoden päätteeksi 1. kesäkuuta 2024. Nykyinen yhteysvälillä liikennöitävä linja 69 on kokonaan Porin kaupungin rahoittama, eikä se tällä hetkellä vastaa lavialaisten Porissa asioimiseen kohdistuvia toiveita, eikä työmatka- tai opiskelutarpeita. Matkojen määrän kehitys linjalla on ollut laskusuuntainen, samanaikaisesti kun liikennöintikustannukset ovat jatkuvassa kasvussa.
Joukkoliikennejaosto päätti hylätä päätösehdotuksen tällä kertaa, mutta tilannetta seurataan kriittisesti ja asiaan palataan ensi syksynä. Jaoston jäsenet toivoivat että joukkoliikenneviranomainen selvittäisi muita vaihtoehtoja joukkoliikenteen järjestämiseen Pori-Lavia-välillä, mikäli linjan lopettaminen on esillä myöhemmin.
– Halusimme säilyttää edes jonkinlaisen palvelutason Porin ja Lavian välillä. Toivomme kuitenkin että tämän päätöksen myötä lavialaiset osoittaisivat halukkuutta ja matkustusintoa linjan säilyttämiseksi, jotta linjan lopettamista ei tarvitse ottaa uudelleen käsittelyyn, summaa joukkoliikennejaoston puheenjohtaja Jussi Ihamäki.
Joukkoliikennejaosto päätti kokouksessaan myös hyväksyä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ehdottaman palvelutason, jossa koulupäivisin Lavian ja Kankaanpään välillä kulkee kolme vuoroa per suunta. Pohjois-Satakunnan joukkoliikenneyhteydet Laviasta Kankaanpäähän ja Kankaanpäästä Poriin alkavat 1. kesäkuuta 2024.
Matkaketjun avulla on mahdollista tehdä Poriin asiointimatka, jolla on noin neljä tuntia aikaa asioinnille julkisissa ja kaupallisissa palveluissa hyvään aukioloaikaan. Joukkoliikennejaosto hyväksyi ehdotuksen, että Porin kaupungin osuus kustannustenjaosta on noin 14 prosenttia.

