Porin Kristillisellä koululla vietettiin uudisrakennuksen harjakaisia
Porin Kristillisellä koululla vietettiin perjantaina 19. tammikuuta harjakaisia. Koulun historialliseen pihapiiriin on noussut talven aikana uudisrakennus, jonne valmistuu viisi uutta luokkatilaa. Rakentamisesta on vastannut suomalainen hirsitalovalmistaja Finnlamelli.
Sekä rakentamis- että käyttövaiheessa on huomioitu ekologisuus. Talo on hiilineutraali. Mielenkiintoinen yksityiskohta ovat Pihlaikkunoiden valmistamat ikkunat, joiden pokat on tehty kierrätetystä alumiinista.
Koska kyseessä on koulurakennus, suunnittelussa on otettu erityisesti huomioon äänieristys. Rakennuksen sisäseinät, ovet ja lattia eivät johda ääntä huoneesta toiseen.
Uudisrakennus on suunniteltu yhdessä Porin museoviraston kanssa, koska se valmistuu historiallisesti arvokkaalle alueelle ja rakennuksen tulee sulautua ympäristöönsä. Paukkupakkasista huolimatta rakentaminen on pysynyt aikataulussa. Koulurakennus tullaan luovuttamaan kevään aikana Porin Kristilliselle koululle. Oppilaat siirtyvät tiloihin syyslukukauden alkaessa.
Porin Kristillisen koulun rehtori Terhi Rotkus mainitsi puheessaan, että uusi koulurakennus tukee koulun arvoja, jotka ovat ihmisarvo, kunnioitus ja yhteisöllisyys, kun nyt yliopistokeskuksen tiloissa opiskelevat luokat saadaan siirrettyä yhtenäiseen pihapiiriin. Koulu valmistuu yksityisrahoituksella ja varainkeruukampanja on käynnissä parastaikaa.
Harjakaisiin osallistui Porin Kristillisen koulun henkilökuntaa ja hallituksen jäseniä, rakentajan edustajia, rakentajia sekä Porin kaupungin edustajana Porin sivistystoimialan johtaja Esa Kohtamäki.

