Porin vanhaan hautausmaahan voi nyt tutustua mobiilioppaan kanssa
Porin vanhan hautausmaan historiaan ja sinne haudattujen henkilöiden elämäntarinoihin voi nyt tutustua omatoimisesti Satakunnan Museon tuottaman mobiilioppaan avulla.
Vanhan hautausmaan opas löytyy osoitteesta https://tarinasoitin.fi/Porinvanhahautausmaa. Sitä voi selata kotikoneella tai puhelimella. Lisäksi hautausmaan aukiolle tulee pyhäinpäivää edeltävällä viikolla QR-koodi, jonka avulla pääsee paikan päällä suoraan oppaaseen.
Vanhalle hautausmaalle on arvioitu haudatun noin 20 000 vainajaa. Suuri osa hautamuistomerkeistä, kuten yksinkertaisen puiset hautaristit, ovat ajan saatossa hävinneet. Monien säilyneidenkin hautamuistomerkkien tekstit ovat nykyään vaikeasti luettavissa, mutta niiden jäljille päästiin muun muassa Satakunnan Museon kokoelmiin tallennettujen Erkki Honkasen vuosina 1966-1968 hautamuistomerkeistä tekemien piirrosten avulla. Kaikkiaan oppaassa kerrotaan 25 henkilön tai suvun tarina.
Vanha hautausmaa oli käytössä vuosina 1809–1884. Vuoden 1884 jälkeen hautaaminen oli sallittua vain sukuhautoihin. Vanha hautausmaa otettiin uudelleen käyttöön uurnahautausmaana lokakuussa 2008.

