Porissa kerätään kohta urakalla roskia: Miljoona roskapussia -kampanjan suojelijana toimii Jenni Haukio
Pori osallistuu Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan, jossa kannustetaan kansalaisia yhteisiin roskienkeräämistalkoisiin.
Porin kaupunki sekä kunnallinen jätehuoltoyhtiö Keräämö Oy ovat mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa, joka käynnistyy 13. huhtikuuta ja kestää kesäkuuhun saakka.
Kansallisten siivoustalkoiden tarkoituksena on vähentää ihmisten välinpitämättömyyttä roskaamista kohtaan ja pitää ympäristö siistinä keräämällä roskia.
Ylen yhteisiin roskatalkoisiin osallistuu yli 130 kuntaa tai kaupunkia, sekä järjestöjä ja yhteisöjä ympäri Suomen. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, porilaislähtöinen tohtori Jenni Haukio.
Pori kannustaa asukkaitaan osallistumaan roskien keräämiseen. Kuka tahansa voi lähteä itsenäisesti keräämään roskia yksin tai yhdessä vaikkapa perheen tai kaveriporukan kanssa. Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia-sivulla sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!
Porin kaupunki yhdessä palvelupiste Porinan kanssa tarjoaa konkreettista apua siivoustalkoisiin osallistuville kaupunkilaisille. Siivoustalkoisiin osallistuvat voivat hakea palvelupiste Porinasta maksuttomia roskapusseja sekä suojakäsineitä koko kampanjan ajan.
Porin kaupungin Luontopajan välinevuokraamosta sekä Porin pääkirjastolta löytyy lainattavia roskapihtejä. Myös esimerkiksi toisen asteen opiskelijat ja päiväkotiryhmät voivat myös noutaa talkootarvikkeita Porinasta.
Porissa yksi suurimmista roskaongelmista ovat tupakantumpit ja nuuskapussit. Kampanjan ajan Porinasta voi noutaa maksutta myös niin sanotun tupakkatuutin, johon nikotiinijätteet voi heittää kadun sijaan. Kadulle heitetyt jätteet kulkeutuvat sadevesiviemärien kautta Kokemäenjokeen tuottaen peruuttamatonta tuhoa vesistöille ja niissä eläville. Muovisen tuutin voi tyhjentää roskikseen ja käyttää aina uudelleen.
Pori viettää tänä vuonna myös 15-vuotisjuhlavuotta Reilun kaupan kaupunkina. Tämän kunniaksi talkooväki voi osallistua Porinassa myös arvontaan, jossa palkintona on kolme Reilun kaupan herkuilla täytettyä tuotekassia. Palkinnot arvotaan Miljoona roskapussia -kampanjan päätyttyä.
Myös kunnallinen jätehuoltoyhtiö Keräämö osallistuu siivoustalkoisiin toimittamalla koko toiminta-alueensa peruskoululuokille roskapusseja ja kumihanskoja. Keräämö operoi Harjavallan, Kokemäen, Merikarvian, Nakkilan, Pomarkun, Porin, Siikaisten ja Ulvilan alueella.
Matka kohti miljoonaa roskapussia startataan suorassa lähetyksessä 13. huhtikuuta kello 20 Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa. Tulos julkistetaan Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 14. kesäkuuta kello 20.

