Presidentinvaalipäivä lähestyy – Pohjois-Porissa uusi äänestyspaikka
Presidentinvaalit järjestetään tulevana sunnuntaina 28. tammikuuta. Porissa äänestyspaikat ovat pysyneet pitkälti samoina. Vain Pohjois-Porissa äänestetään tällä kertaa uudessa paikassa, sillä Ruosniemen ja Toejoen koulut eivät enää ole käytettävissä. Jatkossa äänestysalueiden (005) Toejoki ja Isojoenranta sekä (006) Ruosniemen asukkaat käyvät äänestämässä uudella Pohjoisväylän koululla osoitteessa Pappilanpuistikko 47.
Vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikalla, koska äänestäjän tiedot löytyvät vain hänen oman äänestysalueensa vaaliluettelosta. Kaikki vaalipäivän äänestyspaikat voi tarkistaa osoitteesta www.pori.fi/vaalit tai www.aanestyspaikat.fi. Oman äänestyspaikan löytää kotiin tai suomi.fi-palveluun toimitetusta ilmoituskortista.
Vaalipäivän äänestyspaikat ovat avoinna sunnuntaina 28. tammikuuta kello 9–20 ja mahdollisen toisen vaalipäivän äänestyspaikat ovat avoinna sunnuntaina 11. helmikuuta kello 9–20.
Äänestäjän tulee ottaa mukaansa kuvallinen todistus henkilöllisyydestään, joka voi olla esimerkiksi henkilökortti, passi, ajokortti tai muu vastaava asiakirja. Mikäli äänestäjällä ei ole henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, hän voi saada poliisilaitokselta maksuttoman, väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Sitä haettaessa tarvitaan kaksi passikuvaa.

