Rajala kaasutti päin pylvästä: "Odotin rajumpaa törmäystä"
Vuoden 2021 autourheilija Joni-Pekka Rajala testasi törmäysturvallisen pylvään.
Annina Ruokoski
Kaikki on valmista. Törmäysturvallinen, voimakkaasti törmäysenergiaa sitova KAPU-HE-valaisinpylväs seisoo paikoillaan testialueen keskellä Söörmarkussa. Moottoriurheilun monitaituri, vuoden 2021 Suomen autourheilijaksikin valittu Joni-Pekka Rajala kiihdyttää auton 70 kilometrin tuntivauhtiin ja posauttaa auton päin pylvästä jarruttamatta. Jontun ohjaaman auton keula osuu keskeltä pylvääseen, pylväs rullaantuu auton edestä niin, että autoon ei aiheudu pahoja vaurioita ja auton kulku pysähtyy hallitusti. Kuljettaja nousee autosta vahingoittumattomana.
– Hienosti pylväs ohjaa ja pysäyttää auton. Massa yrittää viedä autoa eteenpäin, mutta pylväs ikään kuin imee energiaa pois, Rajala toteaa törmäyksen jälkeen.
– Kyllähän se vähän mietitytti, kun ohjasin autoa kohti pylvästä, piti keskittyä siihen, ettei reaktionomaisesti paina jarrua. Tilanne oli täysin erilainen kuin esimerkiksi jokkisradalla, Rajala pohtii.
Rajala teki kaksi testiajoa. Ensin ajettiin viittäkymppiä päin pylvästä ja toisessa vauhti oli 70 kilometriä tunnissa.
– Yllättävän paljon oli eroa törmäyksillä. Sen huomaa videollakin helposti, viidessäkympissä auto pysähtyy nopeasti, mutta seitsemässäkympissä matka on huomattavasti pidempi. Toki auton massakin on törmäyksissä erilainen.
Rajala ajoi päin pylvästä nopeudella 70 km/h.
Törmäysajolla testataan, kuinka pylväs käyttäytyy aidossa tilanteessa. Noormarkkulaisen SähköJokisen tuottama törmäystesti on ainutlaatuinen, sillä aiemmin testejä ei ole tehty niin, että autoa ohjaa oikea kuljettaja.
– Testi on osa markkinointikampanjaamme. Aiemmin vastaavanlaisia testejä on tehty niin, että auto liikkuu jonkin muun kuin oikean kuljettajan ohjaamana. Joni-Pekka Rajala saatiin heti innostettua mukaan testiin. Hänkin oli selkeästi yllättynyt, kuinka hyvin pylväs toimi aidossa tilanteessa, toteaa Simo Jokinen SähköJokinen Oy:stä.
– Odotin rajumpaa törmäystä, mutta törmäys oli tosi laimea, Rajala toteaa testistä, jossa hän ajoi viittäkymppiä päin pylvästä.
– Auton vauhti pysähtyi nopeasti, joustavasti ja turvallisesti, mutta ei niin kuin seinään, hän jatkaa.
Testissä ollut patentoitu KAPU-HE-pylväs on ollut SähköJokisen tuotannossa jo 1990-luvulta lähtien. Sitä on valmistettu noin 100 000 ja lähes puolet niistä on Suomen teiden varsilla. Pylväitä on Suomen lisäksi muun muassa Ruotsissa.
– Törmäysturvallinen pylväs on liikenneturvallisuutta. Meidänkin intressimme on, että autoilijat pääsevät turvallisesti matkansa päähän, Jokinen toteaa.
Kapu-pylväitä on asennettu muun muassa Söörmarkun risteysalueelle.
– Ja on niitä ihan Noormarkun keskustankin alueella, Jokinen sanoo.
Törmäystestin voi katsoa YouTubesta osoitteesta
https://www.youtube.com/watch?v=7bEa7j5IMgc
