Ranskaa ja rakkautta on luvassa Uudenkaupungin kesässä
45. kansainvälinen Crusell-viikko sai tällä kertaa teemakseen maan: Ranskan.
Sanna Jääskeläinen
Soirée de la chanson, Prière du matin, Lettres d'amour... Uudenkaupungin perinteinen Crusell-viikko on tänä vuonna perinpohjaisesti ranskalainen.
– Meillä ei ole aiemmin ollut teemamaata näin vahvasti, vaikka toki erilaisia teemoja on ollut, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi.
Kaikki alkoi rakkaudesta ja sen vivahteista.
– Amour, rakkaus, sitä maailma nyt tarvitsee, rakkauden sanomaa, joka kuuluu läpi festivaalin vahvasti ranskalaisittain.
Olli Leppäniemelle tämän vuoden festivaali on kuudes taiteellisena johtajana. Samalla tämä kesä on hänelle viimeinen tässä pestissä.
– Jätän työn seuraajalleni hyvillä mielin, sillä viime vuosina olemme saaneet uutta yleisöä ja muutenkin tapahtuma on ollut koronavuosien jälkeen nousussa. Myös tämä sopii festivaalin tämän vuoden teemaan: Jätän jäähyväiset rakkaalle festivaalille, mutta rakkaus puupuhallinmusiikkiin ei sammu.
Leppäniemen seuraaja julkistetaan festivaalin päättävällä musiikkiristeilyllä. Hän itse jatkaa töitä muun muassa Sydneyn ja Tapiolan sinfoniaorkestereissa klarinetistina.
Uuteenkaupunkiin saapuva Nicolas Baldeyrou toimii Ranskan radion filharmonisen orkesterin sooloklarinetistina Pariisissa.
Soittimensa myötä Leppäniemi on tutustunut Ranskaankin käydessään klarinettitehtaalla Pariisin lähellä. Siellä hän on tavannut myös kollegansa Nicolas Baldeyroun, joka saapuu nyt Uuteenkaupunkiin opettamaan ja konsertoimaan. Myös oboisti Fabien Thouand on ranskalainen. Muut tämän kesän mestarikurssin opettajat ovat portugalilainen huilisti Adriana Ferreira ja espanjalainen fagotisti Maria José Rielo Blanco. Leppäniemi iloitsee siitä, että tänä vuonna myös nuorille on omat puupuhallinkurssit yhteistyössä Puupuhallinakatemian kanssa.
– Ranskassa on valtavan vahva puupuhallinkulttuuri, joten siellä on huisi määrä upeita taiteilijoita, hän sanoo.
Viikon kansainvälisiin vieraisiin kuuluu muun muassa ranskalainen klarinettiyhtye Les Bons Becs.
Crusell-viikolle on saatu ranskalainen klarinettikvartetti Les Bons Becs. Heidän esityksessään on mukana myös rumpali ja tanssia. Leppäniemi kertoo, että yhtye saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.
– He esittävät show'taan Pariisin isoissa teattereissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa. Tätä ei kannata missata!
Samana päivänä yhtyeen kanssa eli keskiviikkona 29.7. on festivaalin ohjelmassa muun muassa Lettres d'amour -konsertti, jossa luetaan musiikin lomassa Crusellin rakkauskirjeitä sekä illan päätteeksi vanhassa kirkossa La fin du temps – Oliver Messiaen, aikojen lopun myöhäiskonsertti.
– Kun näihin yhdistää vaikkapa aamuhartauden ja ranskalaisen aamiaisen, jota tarjoillaan Pakkahuoneella, alkaa muodostua jo hyvin ranskalainen päivä musiikin parissa, maalailee Leppäniemi.
Chansoneita on tietenkin myös luvassa. Niitä esittää Angelika Klas pianisti Kiril Kozlovskin kanssa. Toinen laululintu festivaalilla on sopraano Helena Juntunen, joka esittää Crusellin yksinlauluja Vaasan kaupunginorkesterin säestyksellä. Konsertissa kuullaan myös ranskalaisia orkesterihelmiä ja Mozartin Pariisilainen sinfonia. Juntunen esiintyy myös kotikonserteissa. Crusell-viikon aikana järjestetään neljä tunnin mittaista konserttia yksityiskodissa, joka sijaitsee Bernhard Crusellin syntymätalon paikalla.
Ranskalaiset säveltävät naiset ovat teemana perjantaina 31.7. järjestettävässä Femme fatale -konsertissa Wallilan kartanossa. Yle radioi konsertin, jossa kuullaan myös Kaija Saariahon musiikkia.
Burgundinpunainen on festivaalin teemaväri, joka näkyy muun muassa julisteissa ja nettisivuilla. Leppäniemi vinkkaa, että Burgundin viiniäkin pääsee maistelemaan muutaman konsertin yhteydessä.
Uudenkaupungin Crusell-seura sai uuden toiminnan- ja festivaalijohtajan, kun pitkän uran Ylellä tehnyt FT Janne Palkisto aloitti työt viime syyskuussa. Hän on myös kirjoittanut viime lokakuussa ilmestyneen elämäkerran Bernhard Crusell – suomalainen säveltäjä, joka sivisti Ruotsia. Kirja kertoo Crusellin vaiherikkaasta elämästä Uudestakaupungista Ruotsin hoviorkesterin sooloklarinetistiksi.
Taiteellinen johtaja Leppäniemi iloitsee siitä, että pääsee tekemään tämän vuoden festivaalin yhdessä Palkiston kanssa.
– Hän on tuonut mukanaan asiantuntemusta ja hyviä ideoita. Toivon paljon väkeä konsertteihimme, sillä tarjolla on paljon mielenkiintoista musiikkia, Leppäniemi sanoo.
Crusell-viikko järjestetään Uudessakaupungissa 27.7.–2.8.2026. Koko ohjelmisto osoitteessa crusell.fi

