Raumalla kaikkien aikojen joulu – Tammelan tonttumaassa satoja kävijöitä päivässä
Vanhan Rauman joulutontut ahkeroivat Tammelan tonttumaassa.
Tuija Saarinen
Kuten kaikki tietävät, joulutontut ovat jo vuosisatoja asustelleet Rauman puutalojen vinteillä, kellareissa ja muissa salaisissa paikoissa. Tammelan tonttumaa Eteläpitkäkadulla on tarjonnut mahdollisuuden kurkistaa Vanhan Rauman tonttujen arjen vilinään ja vilskeeseen näin joulun alla. Pitsikaupungin tontut ahertavat muun muassa ruokakellarissa, valmistavat joululahjoja tonttuverstaalla ja nauttivat saunan lämmöstä.
– Raumalla on Korvatunturin etätyöpiste, ja osa lahjoista tehdään täällä, kertoo Tammelan tonttu Sari Pettersson tapahtumatoimisto Luanistasta.
Pettersson ja hänen tonttukaverinsa Tuija Kankkio ovat viikonloppuisin vetäneet tonttumaassa tonttupolkukierroksia.
Tonttuverstaan ikkunasta näkee hyllykön täynnä paketoituja lahjoja, ja jos on oikein tarkka, saattaa löytää jostakin paketista oman nimensä. Pihasaunassa löylyttelevät saunatontut Sami ja Simo. Kun skannaa QR-koodin, voi kuulla heidän heittävän löylyä.
Saunatontut Sami ja Simo nauttivat löylyistä.
Tuija Saarinen
Tammelan tonttumaa on ollut todellinen menestys. Vilkkaimpina päivinä kävijöitä on ollut satoja, ja avajaispäivänä 26.11. peräti 500.
– Osa tulee jo toista tai kolmatta kertaa. Usein mukana on ollut kolme polvea, toteaa Pettersson.
Raumalainen Ellen, 6, vieraili tonttumaassa jo toista kertaa.
– Kerran näin ihan oikean tontun Viipurinpuistossa!
Tammelan jouluaskartelupajassa hän askarteli tontun.
– Sillä ei ollut hiuksia, mutta silti se on tyttötonttu, tietää Ellen kertoa.
Kokkalan ja Kuusiston serkukset ihastelivat tonttujen ruokakellaria.
Tuija Saarinen
Tonttupolkukierroksella ratkaistaan tonttukielinen sana. Kuusi kirjainta on piilotettu ympäri Tammelan pihaa. Selvitysprosentti on Petterssonin mukaan ollut iso.
Kun aurinko laskee, muuttuu Tammelan tunnelma dramaattisesti. Puita, pensaita ja rakennuksia koristaa tunnelmallinen jouluvalaistus.
Tammelan pihapiirissä syttyvät auringon laskettua jouluvalot.
Tuija Saarinen
Vanhan Rauman tonttujen puuhat ovat kiinnostaneet ulkomaita myöten. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä Tammelassa vieraili ryhmä italialaisia.
Rauman kaupungin matkailupäällikkö Irene Villasella eivät tahdo minuutit työpäivissä riittää.
– Raumasta on todella tullut joulukaupunki, ja voikin hyvällä syyllä puhua kaikkien aikojen joulusta. Joulun ohjelmia, tapahtumia ja palveluja tuottaa ennätysmäärä toimijoita, ja se on ollut tavoitteemmekin.
– Nyt on meneillään vasta joulukaupunkihankkeen viisivuotisstrategian toinen joulu. Tulevina vuosina joulu tulee näkymään vielä enemmän, visioi Villanen.
Saunakamarissa kuivuvat pienten tonttujen vaatteet.
Tuija Saarinen
Kaikkien aikojen joulusta Villanen nostaa esiin Tammelan tonttumaan lisäksi Joulevangeeljum-musiikkinäytelmän, jota seurasi viime lauantaina 6 500 katsojaa. Myös ylipäätään jouluinen valaistus on hänen mukaansa erityisen onnistunut.
Rauma sijoittui taannoisessa Iltalehden Suomen jouluisin paikka -äänestyksessä sijalle kolme – taakse jäivät Porvoo ja Turkukin.
Kun kurkistaa tonttuverstaan ikkunasta, saattaa bongata lahjapaketin päältä oman nimensä.
Tuija Saarinen
Mutta takaisin Tammelaan. Tammelan tontut Sari ja Tuija laittavat lakit naulaan ja aloittavat jouluun valmistautumisen. Joulupukki tarvitsee apua reen pakkaamisessa, ja Tammelan opastushommat jäävät odottamaan ensi vuotta. Tonttumaa on ihasteltavissa 26.12. asti osoitteessa Eteläpitkäkatu 17. Kun oikein hiljaa seisoo pihamaalla, kuulee pienen pitsikellon kilahtavan.
Aitan seinässä on salainen tonttuovi.
Tuija Saarinen
Tammelan tonttumaan jouluisia somistuksia ovat toteuttaneet varhaiskasvatuksen taito- ja taideaineiden sivuaineopiskelijat OKL:n Rauman kampukselta ja Rauman nuorten työpaja.

