Viikon sana: Korvaamatonta
Kun olin lapsi, ajattelin kuin lapsi. En miettinyt tulevaisuutta, en pohtinut vanhempieni välisen suhteen kiemuroita, en tarkastellut ympäristön luomaa viitekehystä lapsuudelleni. Olin olemassa. Elin lapsuutta lapsen lailla. Otin vastaan hoivan, huolenpidon, hellyyden, kurin ja luotin lapsen painolla vanhempiini, isovanhempiini, kummitäteihin ja kummisetään, myöhemmin opettajiin.
Kelaan muistojen videonauhaa mielessäni ja löydän erään tekijän, mikä on toiminut kuin isokasko: romut lunastetaan täydestä arvosta. En minä sitä lapsena ymmärtänyt, nyt tajuan. Elämä on: kolauksia, pettymyksiä,sairautta, romuttumista, taistelua kaiken hyvän seassa. Mihin silloin tarttuu, kun elämän myrskyt repivät purjeet ja pursi kokee haaksirikon?
Mummoni ja äitini olivat tehneet isokasko-sopimuksen taivaallisen vakuutusyhtiön kanssa. Mummoni lauloi kauniilla äänellään virsiä pyhäpäivänä istuen keinutuolissa keskellä tupaa siellä saaressa, missä elimme yhdessä koko kesän arkea ja pyhää meren keskellä. Muut tulivat ja menivät, toimittivat askareitaan. Kukaan ei käskenyt hänen olla hiljaa. Kauniiden virsien sanat tallentuivat lapsen mieleeni. Niistä kasvoi lapsen usko, mikä varttuessani alkoi etsiä turvallista maaperää juurtuakseen. Isoäideillä on edelleen kysyntää näissä vakuutusasioissa. Parhaita hetkiä lastenlasten kanssa ovat ne, jolloin yhdessä illalla nukkumaan mennessä rukoillaan iltarukous. Tarkastellaan vakuutusehtoja ja todetaan, että kunnossa ovat ja voimassa.
Lukuisista kasvatuksen ammattilaisista huolimatta jotain näyttää puuttuvan korvaamattomasta lapsuudesta. Olisiko meillä isoäideillä syytä kysyä tämän päivän vanhemmilta: ”Ovatko vakuutusasiat kunnossa?” Useimmissa kodeissa on vielä ainutlaatuinen vakuutuskirja siellä kirjahyllyssä: Raamattu. Sen ehtoja ovat tutkineet menneet sukupolvet. Sen lupaukset ovat pitäneet silloin, kun kansan ja yksilön elämässä kaikki muut lupaukset ovat pettäneet.
Kun lapsemme ja lapsenlapsemme näkevät, että ”sinun turvasi on ikiaikojen Jumala” (5. Moos.33:12), he saavat juuret elämälleen. He voivat kasvaa turvallisuuteen ja omakohtaiseen kokemukseen siitä, että ”Herra on meidän turvamme polvesta polveen” (Ps. 90:1).
Korvaamaton lahja lapsillemme, eikö vain?
Tuula Löwendahl
Rauman Adventtiseurakunta

