Raumaplus-podcast kuunneltavissa SV24.fi-sivustolla
Raumalainen toimittajakaksikko Risto Leino ja Janne Rantanen pistivät pystyyn Raumaplus-podcastin, kuten Satakunnan Viikossa aiemmin kerrottiin. Nyt toimittajakaksikon podcasteja voi kuunnella myös Satakunnan Viikon (www.sv24.fi) verkkosivujen kautta.
Tällä viikolla vieraaksi tulee kansanedustaja Juha Viitala (sd.). Hänen kanssaan puhutaan muun muassa teollisuuspolitiikasta, työmarkkinoiden kuumasta syksystä ja presidentinvaaleista.
– Ja mikä ajankohtaiselta siinä tilanteessa tuntuukin. Kunhan aihe edes jollakin tavalla liippaa Raumaa, sanoo Rantanen.
Raumaplus-podcastin neljä aikaisempaa jaksoa ovat edelleen kuunneltavissa. Haastateltavina ovat vuorollaan käyneet Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela, Rauman museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari, maakuntajohtaja Kristiina Salonen sekä laulava ite-taiteilija Jori Kalliola.
Podcastin nimi Raumaplus viittaa siihen, että tekijät haluavat kertoa Rauman ja raumalaisten asioista positiivisella asenteella. Lähtökohta on, että kaikki ei ole niin huonosti kuin joskus annetaan ymmärtää. Kotikaupungille voi antaa risujen lisäksi ruusujakin.
Raumaplus-podcastit julkaistaan Spotify-palvelussa.
Linkki ohjelmaan: https://open.spotify.com/episode/2qx8FPkb2Ki7F3OGsDStCA?si=c06ca82b9c7f4464

