Satakunnan hyvinvointialueen tietosuojavastaava Silja Iltanen: Potilas- ja asiakastietojen urkintatapaukset ovat meillä harvinaisia
Hyvinvointialueella yhä useampi työntekijä pääsee arkaluonteisiin potilas- ja asiakastietoihin.
Tuija Saarinen
Hyvinvointialueiden perustamisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterien yhdistämisen myötä yhä useammalla on pääsy potilas- ja asiakastietoihin, joihin on tallennettu hyvin henkilökohtaista tietoa muun muassa sairauksista, hoidosta ja lääkityksestä. Esimerkiksi Satakunnan hyvinvointialueen syntymisen myötä yhdistyivät Satasairaalan ja seitsemän terveyskeskuksen rekisterit yhdeksi isoksi potilasrekisteriksi. Samoin kuntien sosiaalihuollon tiedoista muodostui hyvinvointialueen sosiaalihuollon rekisteri.
Moni saattaakin tällä hetkellä pohtia, missä omat tiedot liikkuvat ja kuka niitä katselee.
– Tietoja on lupa katsoa vain hoitoon tai palveluun liittyvissä asioissa, painottaa Satakunnan hyvinvointialueen tietosuojavastaava Silja Iltanen.
Parin vuoden lokitiedot saattavat näyttää tältä. Paperia kertyy, kun jokaisesta klikkauksesta jää lokiin jälki.
Tuija Saarinen
Potilaalla on lakisääteinen oikeus pyytää nähdäkseen potilasasiakirjoja koskevat lokitiedot, joista näkee muun muassa kuka tiedoissa on käynyt ja milloin. Iltanen arvelee, että lokitietopyynnöt tulevat lähivuosina yleistymään.
– Pyyntöjä ei ole ollut Satasairaalan alueella tähän asti vuositasolla mitenkään satamäärin, mutta arvelisin, että ne tulevat tulevaisuudessa ainakin tuplaantumaan. Ihmisiä saattaa mietityttää se, että tiedot eivät olekaan enää vain siellä omassa terveyskeskuksessa, vaan yhdessä isossa rekisterissä.
Rekisteri- ja lokitietojen tarkastuspyyntölomakkeet löytyvät esimerkiksi Satakunnan hyvinvointialueen nettisivuilta asiointioppaasta.
Tuija Saarinen
Lain mukaan tietojen käyttö edellyttää hoitosuhdetta potilaaseen. Silloin tällöin tulee ilmi kuitenkin tapauksia, joissa on luvatta menty potilas- tai asiakastietoihin.
– Urkintatapaukset ovat meillä melko harvinaisia ja poikkeuksellisia. Joskus taustalta on löytynyt esimerkiksi riitaisa ero, ja on käyty katsomassa exän tai exän uuden puolison tietoja. Niin kuin yhteiskunnassa yleensäkin, aina joukkoon mahtuu joku, joka ei toimi sääntöjen mukaan.
Jos lokitiedoissa on outoja nimiä, yhteys tietosuojavastaavaan vie asiaa eteenpäin. Kyseisten työntekijöiden esimiehille lähtee selvityspyyntö, ja työntekijöiden kanssa selvitellään syy tiedoissa käymiseen. Läheskään aina asiaan ei liity dramatiikkaa.
– Saattaa olla, että potilas ihmettelee, miksi tuntematon ihminen on käynyt hänen tiedoissaan viikkoja osastolta poistumisen jälkeen. Selviää, että osastosihteeri on tarvinnut tietoja laskutukseen tai tarkistaakseen avoimeksi jääneitä lähetteitä.
Raumalaisnaisen kokemuksen mukaan on yllättävän yleistä, että asiakasjärjestelmään kirjauduttaessa ei tarkkaan noudateta turvallisuusprotokollaa.
– Tilasin sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritiedot ja lokitiedot parin vuoden ajalta. Sosiaalitoimen asiakasjärjestelmän käyttölokista löytyi yli kymmenen minulle outoa nimeä. Selvityksestä ilmeni, että kyse oli kaikissa tapauksissa vahingosta, joka tapahtui siksi, että järjestelmään oli kirjauduttu asiakkaan nimellä, ei henkilötunnuksella. Tällöin järjestelmä avaa kaikkien samannimisten tiedot. Tietyt tahot olivat useaan kertaan avanneet tietoni, joten kyse ei enää selvästikään ollut vahingosta, vaan käytännöstä.
Iltasen mukaan ilmiö on tiedossa.
– Suhtaudumme tähän vakavasti, ja olemme ohjeistaneet työntekijöitä tässä asiassa. Asiakas- tai potilastietojärjestelmään tulee syöttää asiakkaan koko henkilötunnus, jotta vältyttäisiin turhilta avauksilta, toteaa Iltanen.
Satakunnan hyvinvointialueen tietosuojavastaava Silja Iltanen kertoo, että potilastietojen urkintatapaukset ovat Satakunnassa harvinaisia.
Sanna Jääskeläinen
Lokitietojen lisäksi rekisteröidyllä on oikeus tutustua siihen, mitä tietoja hänestä on merkitty potilasasiakirjoihin. OmaKanta-palvelu on huomattavasti vähentänyt näiden rekisteritietojen tarkastuspyyntöjä potilastietojen osalta.
Yksi suurimpia yhdistetystä rekisteristä johtuvia seurauksia potilaan kannalta on se, että hän ei voi enää kieltää esimerkiksi tietyn terveysaseman tietojen näkymistä toisessa hyvinvointialueen hoitoyksikössä.
– Hyvinvointialueella on nyt ainoastaan yksi sosiaalihuollon ja yksi terveydenhuollon rekisteri, toteaa Iltanen.
Rekisteri- ja lokitietojen tarkastuspyyntölomakkeet löytyvät esimerkiksi Satakunnan hyvinvointialueen nettisivuilta asiointioppaasta.

