Sodassakin on säännöt: Punainen Risti järjestää monen vuoden tauon jälkeen humanitäärisen oikeuden peruskurssin Porissa
Sodan oikeussääntöjen tunteminen auttaa tulkitsemaan jokapäiväisiä uutisia, ja ymmärtämään päätösten taustalla vaikuttavia asioita, kertoo kurssin kouluttaja Sari Vesiluoma.
Punainen Risti järjestää tulevana viikonloppuna humanitäärisen oikeuden peruskurssin Porissa.
Humanitäärisen oikeuden periaatteet pohjautuvat muun muassa toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1949 allekirjoitettuihin Geneven sopimuksiin, jotka syntyivät Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloitteesta. Geneven sopimukset on allekirjoittanut suurin osa maailman valtioista.
Yksi kurssin kouluttajista, porilainen Sari Vesiluoma on toiminut Punaisen Ristin vapaaehtoisena Porissa kymmenen vuoden ajan. Hän on Porin osaston hallituksen jäsen, tiedottaja ja kouluttaja.
Vesiluoma kertoo, että kurssi tarjoaa tietoa kansainvälisistä sodan oikeussäännöistä, kuten siviilien suojelemisesta konfliktitilanteissa ja järjestöjen oikeudesta antaa humanitääristä apua kriisialueilla.
– Yksi Punaisen Ristin tehtävistä on levittää tietoa sodan oikeussäännöistä, että ne myös vaikuttaisivat päättäjien valintoihin konfliktitilanteissa, Vesiluoma kertoo.
Euroopassa käytävän sodan myötä sodan oikeussäännöt koskettavat ajankohtaisena asiana myös kaikkia suomalaisia, ja ovat hyvää yleissivistystä. Vesiluoma lisää, että niiden tunteminen auttaa tulkitsemaan jokapäiväisiä uutisia, ja ymmärtämään päätösten taustalla vaikuttavia asioita.
– Voisi esimerkiksi ajatella, että kun Ukraina saa muilta valtioilta aseellista apua, siitä vastineena aseapua antavat valtiot odottavat Ukrainan noudattavan Geneven sopimuksia, Vesiluoma heittää esimerkiksi.
Hän jatkaa, että sodan oikeussääntöjen tunteminen on varsin hyödyllistä myös monille eri alojen ammattilaisille, kuten muun muassa toimittajille ja maanpuolustuksen tai pakolaisten parissa työskenteleville. Myös Punaisen Ristin avustustyöntekijäksi konfliktialueille aikovalle humanitäärisen oikeuden peruskurssi tarjoaa hyödyllistä taustatietoa.
Humanitäärisen oikeuden peruskurssin saaminen Poriin on merkittävä tapaus siinä mielessä, ettei Punainen Risti ole järjestänyt kyseistä kurssia paikkakunnalla moneen vuoteen.
Humanitäärisen oikeuden Peruskurssi
– Porissa 20.-21.5
– Punaisen Ristin tiloissa: Kuninkaanlahdenkatu 10 Pori
– Ilmoittautumiset: https://oma.punainenristi.fi/event/22575– Lisätietoja: spr.pori@gmail.com

