Tammelan tonttumaa ihastuttaa kaikenikäisiä kävijöitä Vanhassa Raumassa
Vanhan Rauman Tammelaan rakennetaan parhaillaan tonttumaata, joka avautuu yleisölle lauantaina 25. marraskuuta. Tammelan tonttumaan piha on avoinna tiistaihin 2. tammikuuta 2024 asti joka päivä klo 9–21.
– Tonttumaan toteutuksesta vastaa viimevuotiseen tapaan Luanista Oy, Pitsikaupungin joulun tuottaja Sanja Pallassalmi sanoo.
Tammelan tonttumaassa voi kurkistella tonttujen salaisiin piilopaikkoihin ja kellareihin. Lapsille suunnattuja maksuttomia ohjattuja tonttukierroksia järjestetään lauantaisin kello 10–15, keskiviikkoisin kello 18–20 sekä itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kello 10–15. Tällöin myös Tammelan sisätilat ovat avoinna yleisölle.
– Viime jouluna kyseltiin kovasti, mitä Tammelassa tapahtuu pimeällä. Tontut seikkailevat tänä vuonna myös ilta-aikaan. Lapset pääsevät kierroksella ihmettelemään Tammelaa taskulamppujen valossa tonttujen opastamana, Tuija Kankkio Luanistasta kertoo.
– Sisätiloissa voi kurkistaa myös joulupukin työhuoneeseen. Vierailun lomassa voi ostaa glögiä ja koristeltuja pipareita kahvilasta, jonka toiminnasta vastaavat Pitsikaupungin kesäyrittäjät Kiia Kalliokari ja Lilli Jalonen, Sari Pettersson Luanistasta sanoo.
Luanista toteuttaa Tammelan tonttumaan yhteistyössä eri tahojen kanssa. Mukana on runsas joukko erilaisia osaajia, jotka rakentavat yhdessä ihastuttavan jouluisen vierailukohteen.
– Tämä on todellinen yhteistyön voimanponnistus, jossa on upeaa olla mukana. Nuorten työpajalla on merkittävä rooli tonttumaan kokoamisessa. Toteutukseen osallistuu myös useita Rauman kaupungin yksiköitä sekä Vertek Oy. Hieno lisä on myös Väinö Riikkilä -seuran lukunurkkaus sisätiloissa, Pettersson kertoo.
Tonttumaan äänimaailmat ovat luoneet draama ja sanataide -kurssin varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat Turun Yliopiston opettajankoulutuksen Rauman kampukselta.
– Hienoa, että saimme Kirsi Ajomon luotsaaman joulukoristeiden vaihtotorin Tammelaan sekä kesäyrittäjänuoret pyörittämään Piparipajaa. Tammelassa nähdään myös kahden kädentaitajan pienen pieni tonttutalo, Tuija Kankkio iloitsee.
Tonttumaassa tapahtuu kaikenlaista. Maksuton lyhtyseikkailu on luvassa neljänä keskiviikkona alkaen 29. marraskuuta kello 18–20. Jouluinen askartelupaja on auki lauantaisin alkaen 25. marraskuuta sekä itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kello 13–14.30. Maksulliseen askartelupajaan tulee varata paikka elämysten verkkokaupasta.
Lisäksi joulukoristeiden vaihtotori ja nuorten kesäyrittäjien Piparipaja-kahvila ovat avoinna lauantaisin 25. marraskuuta alkaen sekä itsenäisyyspäivänä 10–15.
Tunnelmalliset valaistukset ovat päällä päivittäin kello 14–21. Tonttumaa sijaitsee osoitteessa Eteläpitkäkatu 17.

