Teljän Latu sai Kuukauden ulkoiluteko -kunniamaininnan
Suomen Ladun vuoden 2023 neljännen Kuukauden ulkoiluteko -kunniamaininnan on saanut Kokemäellä toimiva Teljän Latu ry. Suomen Latu on valtakunnallinen, noin 90 000 jäsenen ulkoilujärjestö, joka nostaa neljästi vuodessa esiin eri puolilla Suomea, useimmiten vapaaehtoistyön siivittämänä tehtyjä hankkeita ja aloitteita, joiden tuloksena paikalliset ulkoiluolosuhteet tai -paikat ovat monipuolistuneet kaikkien iloksi.
Teljän Latu saa Kuukauden ulkoiluteko -maininnan noin 15 kilometrin päässä Kokemäen keskustasta sijaitsevan Valkeajärven luontopolun rakentamisesta. Yhdistyksen aktiivit tekivät suuren työn ja lopputuloksena on upea ulkoilukohde. Hankkeen rahoitus tuli Leader Karhuseudulta. Hankkeen yhteistyökumppaneina olivat Kokemäen reserviläiset ja Kokemäen kaupunki. Hanketta työpanoksellaan tukivat myös paikallinen ammatillinen oppilaitos sekä lähellä sijaitseva peruskoulu.
Alunperin ajatus Valkeajärven luontopolusta nousi alueen toisen metsänomistajan ja Teljän Ladun jäsenen Ilari Alarukan aloitteesta. Alarukat olivat syksyllä 2021 hankkineet pääosin suota olevan metsätilan, jolla sijaitsi pieni kaunis suolampi – Valkeajärvi.
– Pian maakauppojen jälkeen Ilari oli yhteyksissä Teljän Latuun ja kyseli voisimmeko yhdistyksenä edistää luontopolkua alueelle. Alueeseen tutustuttuamme Teljän Ladun johtokunta ihastui paikkaan siinä määrin, että hankkeeseen päätettiin ryhtyä. Oleellisen tärkeää oli se, että polun alueella oleva toinenkin metsätilan omistaja suhtautui erittäin myönteisesti hankkeeseen, kuten myös naapuritilojen omistajat. Tavoitteena oli tehdä kaikki rakennustyö talkoilla ja käyttää hankerahaa vain tarvikkeisiin, toteaa Teljän Ladun puheenjohtaja Teemu Heikkinen.
Teljän Latu sai hankerahoitusta Leader Karhuseudulta, jonka asiantuntijat olivat tärkeäksi avuksi hankehakemuksen teossa.
– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että Leader-ryhmien asiantuntijoiden puoleen kannattaa kääntyä hankeideoiden kanssa. He kyllä auttavat hankehakemusten teossa.
Oman alueen Leader-ryhmän löydät täältä: Leader Suomi.
Hankkeessa oli tavoitteena tehdä reilun kilometrin pituinen luontopolku Rajalantien varteen Vehkasuolle. Retkeilyrakenteiksi suunniteltiin pieni parkkipaikka, pitkospuita 200-300 metrin matkalle, reittimerkinnät, muutama siltaa ojien ylityksiin, polun pohjalle puuhaketta, laavu tulipaikkoineen, puucee ja puuvaja. Hakemuksen budjetti oli reilut 13000 euroa. Summasta noin 9000 euroa oli varattu tarvikkeisiin, talkootyön osuudeksi tuli 3000 euroa ja 1000 euroa käytettiin yhdistyksen omaa rahaa. Hakemus hyväksyttiin ja hankkeen yhteistyökumppaneiksi saatiin Kokemäen reserviläiset ja Kokemäen kaupunki.
Valmistelutöiden jälkeen polun rakentaminen alkoi viime vuoden keväällä. Apua saatiin WinNovan metsäkoulun aikuismetsuriopiskelijoilta, jotka opettajansa Esko Lahtisen johdolla rakensivat sillan polun leveimmän ojan ylitse. Lisäksi he tekivät lyhyen matkaa pitkospuuta malliksi muille talkoolaisille. Metsäkoululta saatiin lainaan myös tappipora, mikä oli tärkeä väline pitkospuiden kasaamisessa.
Kokemäen Kauvatsalla sijaitsevan Lähteenmäen ala-asteen oppilaat olivat ensimmäisten talkoolaisten joukossa käydessään levittämässä haketta polun alkuosaan. Heidän kannaltaan luontopolku valmistui sopivaksi polkupyöräretkikohteeksi, kun koululta on noin neljä kilometriä matkaa polulle.
Pitkospuuta polulle rakennettiin kaikkiaan noin 200 metriä, mikä olikin todella kova talkooponnistus; etenkin materiaalin kantamisen osalta. Kaikki piti kantaa polun varteen käsin ja pitkälti pehmeää suota pitkin. Toisaalta lopputuloksena syntyi todella laadukasta pitkospuuta aluspuineen, poikkipuuparruineen ja varsinaisine leveine ja paksuine pitkospuulankkuineen. Kaikki puutapeilla yhteen lyötynä. Osin varsin vähäisen talkooväen vuoksi viimeiset tapit pitkospuihin lyötiin vasta marraskuun loppupuolella.
Kokemäen kaupunki auttoi tienvarsiopasteen hankinnassa ja asentamisessa. Muuten budjetti olisikin ylittynyt, kun pelkkä liikennemerkkilupa maksoi 180 euroa. Säästöä syntyi myös opastaulun osalta, kun suunnittelu tehtiin itse Teljän Ladun toimesta. Opastaulun paikoilleen asentaminen parkkipaikalle oli viimeinen vuoden 2022 aikana tehty työ. Tämän jälkeen hanke virallisesti päättyi ja polku avattiin käyttöön.
Käytännössä polku saatiin lopullisesti valmiiksi 1.6.2023 pidettyjen viimeistelytalkoiden myötä. Silloin laavu sai maalin pintaan, nuotiopaikka ja laavun edus tasoitettiin sekä laavun ympäristöä siivottiin enimmistä risuista ja tehtiin polttopuiksi
Polku on ollut aktiivisessa käytössä. Lähes jokaisena päivänä vieraskirjaan on tullut merkintöjä ja käyttäjien palaute on ollut vain ja ainoastaan myönteistä. Onpa aktiivinen geokätköilijä piilottanut alueelle viime keväänä puolenkymmentä uutta geokätköä, mikä on varmasti osaltaan vetänyt geokätköilevää väkeä tutustumaan myös luontopolkuun.
Poikkeuksellisen märkä loppukesä ja syksy on aiheuttanut haasteita muun muassa polun pysymisessä suunnitellulla reitillään. Näin kosteilla keleillä pitkospuiden määrän saisi tuplata nykyisestä. Yksi kosteamman paikan ylittävä väliaikaiseksi suunniteltu silta kaipaisi myös jo vähintään korjaamista. Luontopolku haettiin syksyllä mukaan myös Taukotulet-palveluun ja heti on siis tiedossa kohteita, mihin mahdollisia keräysvaroja voisi käyttää.
– Kaikkiaan projektista on hieman kahtiajakoiset tuntemukset. Lopputulos on upea ja meillä on nyt luontopolku, josta saamme olla ylpeitä. Kuitenkin uuteen vastaavaan projektiin en helposti lähtisi. Työtä oli paljon ja tekijöitä olisi saanut olla enemmän. Suurin osa talkootunneista kertyi vain muutamalle henkilölle. Vinkkeinä vastaavia hankkeita suunnitteleville voikin sanoa, että talkooväen värväämiseen kannattaa panostaa. Hanke kannattaa suunnitella myös niin, että raskaimpien tarvikkeiden kuljetukset polun varteen voidaan hoitaa talviaikaan konevoimin – näin etenkin suokohteessa, vinkkaa Heikkinen.
Kannattaa kauempaakin käydä tutustumassa tähän Kokemäen ulkoilun helmeen. Sijaintitiedot löytyvät muun muassa Valkeajärven luontopolun opastaulusta.
Todella hienoa työtä Teljän Ladun aktiiveilta ja muilta polun rakentamiseen osallistuneilta yhteistyökumppaneilta!
Teksti: Hannu Tiusanen, Yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija, Suomen Latu

