Tilaa kulttuurille ja kielille – Fiinin toiminnanjohtajalle työpaikka on avannut uuden näkökulman tuttuun kaupunkiin
Tiia Jokisalo
Vuoden alusta Poriin avautui aivan uudenlainen kulttuuritila, kun Kulturhuset Fiini avasi ovensa tammikuussa. Vastaavanlaista kulttuuritaloa ei ole aiemmin kaupungista löytynyt ja hiljalleen se hakee paikkaansa ruotsinkielisenä toimijana vahvasti suomenkielisessä kaupungissa.
– Haluamme olla avoin, helposti lähestyttävä taho kaikille, Fiinin toiminnanjohtaja Senni Pöyry tiivistää.
Ja juuri tuo on toiminnan ydin; vaikka ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvien osuus Porissa on hyvin pieni ja sitä myöten ruotsinkielinen kulttuuri vähäistä, ei sen haluta olevan este käyttää kulttuuritalon palveluita ja elämyksiä.
Pöyry on työskennellyt kulttuuri- ja tapahtumatuotannon parissa jo pidempään ja asunut karhukaupungissa yli vuosikymmenen. Fiinistä tuli hänen työpaikkansa jo rakennusvaiheessa.
– Ja juuri se sai minut kiinnostumaan tästä työstä. On ollut hienoa päästä mukaan rakentamaan jotain ihan uutta ja nähdä, miten paikka on muuttunut suunnitelmasta ja rakennustyömaasta oikeasti toimivaksi kulttuuritaloksi. Tässä työssä on myös ollut kiinnostavaa se, että koko ajan saa olla vähän rakentamassa seuraavaa vaihetta. Nyt kun toiminta on saatu käyntiin, mietitään jo sitä, millaiseksi Fiini oikeastaan haluaa vakiintua ja millainen paikka siitä voisi tulla.
Fiinissä aloittaessaan ruotsinkielisyys ei ollut Pöyrylle kouluruotsia tutumpi maailma eli hän astui uutena ruotsinkieliseen kuplaan.
– Tämä on tarjonnut uudenlaisen näköalan Poriin ja katson koko kaupunkia eri vinkkelistä Fiinin kautta. Eri kielillä samanlaiset asiat voivat näyttäytyä erilaisina. Kieli siis konkreettisesti muokkaa maailmaa, missä elää. Ajattelen, että opettelemalla jonkin uuden kielen samalla oma maailma avartuu.
Kielikokeita niin työntekijöille kuin kävijöillekään ei ole, vaan tärkeintä on halu oppia.
– On ihanaa, että asiaan suhtaudutaan matalalla kynnyksellä ja halutaan kannustaa ihmisiä paineetta monikieliseen kulttuuriin.
Fiinin monikielisyys ei tosin rajoitu pelkkään suomenruotsiin, sillä talossa halutaan vahvistaa kokonaisuudessaan pohjoismaalaista kulttuuria. Monikielisyyttä täydentää myös Fiinin kyljessä toimiva Björneborgs svenska samskola, jossa käynnistyi nyt syksyllä Satakunnan ensimmäinen IB-lukio-opetus (International Baccalaureate). Näin koko kampuksen käytävillä kaikuu suomen ja ruotsin lisäksi myös englanti.
Koko talo tapahtumineen onkin avoinna kaikille kielitaidosta riippumatta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ruotsinkielisissä esityksissä voi olla mahdollisuus saada vaikkapa tekstitys omalle älylaitteelle – yleinen ja tuttu käytäntö esimerkiksi Svenska Teaternissa.
Tapahtumatilan ja koulutilojen lisäksi rakennuksesta löytyy muun muassa kirjasto, kahvila, kattoterassi, kokoustiloja sekä tilaus- ja kouluravintola. Kahvila ja lounas ovat avoinna kaikille ja vaikka yksityinen onkin, kirjasto on osa Satakunnan kirjastojen verkkoa eli lainaus ja palautus toimivat samaan tapaan kuin muissakin kirjastojen pisteissä.
Koska SkiB ei ole kaupallinen toimija, ei Fiinin järjestämien omien tapahtumien taustalla ole voiton tavoittelu. Pääsääntöisesti ison yleisön tuntemat artistit ovat toistaiseksi olleet ulosvuokrattuja tapahtumia, sillä säätiön tarkoitus näkyy aina itse tuottamissa tapahtumissa eli teemana on jollain tasolla oltava ruotsinkielisten kulttuuripyrkimysten edistäminen.
– Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ohjelma olisi ruotsinkielistä, vaan teema voi näkyä jollain toisella tavalla. Esimerkiksi nyt syksyllä ohjelmassa on ruotsalaista nykysirkusta, jossa ei käytetä kieltä laisinkaan. Odotan sitä kovasti, se on itselle syksyn kohokohta.
Ensimmäinen vuosi on ollut tekijöilleenkin kuin puhdas kanvaasi. Linjaa etsitään kokeilun ja erheen kautta.
– Jos ajattelen Fiiniä viiden tai kymmenen vuoden päästä, toivon, että sille on muodostunut oma selkeä profiilinsa. Ehkä tärkeimpänä toivoisin, että voisimme katsoa taaksepäin ja todeta, että Fiini on oikeasti muuttanut jotain Porin kulttuurielämässä. Että se ei ole vain tuonut kaupunkiin lisää tapahtumia, vaan synnyttänyt uudenlaista toimintaa, kulttuurista vaikuttavuutta ja uusia tapoja olla yhdessä.

