Tukes ja Suomen Latu muistuttavat talviuinnin turvallisuukäytännöistä – Luvian Merihelmessä turvallisuusasiat on huomioitu
Maarit Kautto
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kertoo saaneensa ilmoituksia talviuintipaikoilla tapahtuneista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. Tyypillinen talviuintipaikalla tapahtuva onnettomuus on ollut liukastuminen, mutta myös hukkumisia ja muita vakavia onnettomuuksia on tapahtunut. Tukes ja Suomen Latu haluavat yhdessä ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja vaaratilanteita ja nostaa esiin talviuintiin liittyviä turvallisuuskäytäntöjä.
– Talviuinnilla on terveyshyötyjä, mutta sen riskeistä on hyvä olla tietoinen, olitpa sitten talviuimari tai talviuintipaikan ylläpitäjä. Ylläpitäjän tehtävänä on varmistaa asiakkaiden turvallisuus. Vaarat tulee tunnistaa etukäteen ja niistä aiheutuvat riskit tulee minimoida, sanoo Tukesin ylitarkastaja Konsta Kulmala.
Talviuintipaikalla huomioitavia vaaroja ovat muun muassa liukastumisriskit kulkureiteillä ja portaissa, sekä mahdolliset riskit saunaan ja pukutiloihin liittyen. Avantoa auki pitävät pumput on sijoitettava niin, ettei virta aiheuta vaaraa uimareille. Sähkölaitteiden ja -asennusten on sovelluttava talvi- ja ulkokäyttöön. Talviuintipaikalla tulee olla pelastusrengas tai muu pelastusväline.
Laitakarin Merihelmi Luvialla on suosittu talviuintipaikka, jossa uimareita käy noin 400–500 viikossa. Yrittäjä Risna Ahon mukaan onnettomuuksilta on onneksi vältytty ja turvallisuuteen kiinnitetään huomiota.
– Avantoon kulkevalla polulla meillä on lämpömatot, jotka pitävät reitin hyvin sulana. Portaat ja porraskaiteet ovat kovilla pakkasilla haasteelliset ja varoittelenkin kävijöitä olemaan tarkkana tämän asian kanssa.
– Meillä on defibrillaattori seinässä ja turvallisuusohjeita olemme juuri laatimassa. Ne tulevat seinään näkyvästi esille. Laiturilta löytyy pelastusrengas, Risna Aho summaa.
Talviuinnin suosio on viime vuosina koko ajan kasvanut. Merihelmessä on mahdollisuus pulahtaa avantoon neljänä päivänä viikossa; keskiviikkoisin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin.
– Varsinkin tänä talvena tuntuu, että uimareita tulee koko ajan lisää. Lähes joka kerta mukana on ensikertalaisia. Meillä on ajanvaraussysteemi, jonka avulla pystymme pitämään kävijämäärän kohtuullisena ja kaikki mahtuvat lauteille
Risna Aho arvelee oman osuutensa talviuinnin suosion kasvuun olevan sillä, että aihe on ollut paljon esillä mediassa ja somessa.
– Nuoria naisia käy runsaasti ja he postaavat kuvia someen. Sitä kautta moni varmasti innostuu kokeilemaan. Ja onhan uinnin jälkifiilis aivan mahtava, siihen jää koukkuun.
– Talviuintiharrastus on myös yhteisöllinen kokemus. Uimareiden kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja iloinen tunnelma.
Tukes ja Suomen Latu muistuttavat, että myös talviuimarilla on vastuunsa lajin turvallisessa harrastamisessa.
– Jokainen voi omalla toiminnallaan varmistaa, että pulahdus on turvallinen. Tärkein neuvo on: ui aina kaverin kanssa, sanoo asiantuntija Oona Järvinen Suomen Ladusta.
Suomen Ladun vinkit turvalliseen talviuintiin
– Älä mene uimaan yksin! Talviuinti on turvallisempaa ja mukavaa yhdessä läheisten tai muiden harrastajien seurassa.
– Tutustu turvallisuusohjeisiin. Tiedä, miten voit auttaa hätätilanteessa. Tarkista, että talviuintipaikan osoite ja ohjeet avun hälyttämiseen on kirjattu näkyvästi ja että veden äärellä on pelastusrengas.
– Liiku rauhallisesti, kulkureitit ja portaat voivat olla liukkaat.
– Varustaudu uintiin uimapuvulla, päähineellä, jalkineilla sekä halutessasi käsineillä.
– Lämmittele hyvin ennen veteen menemistä esimerkiksi lyhyellä jumpalla.
– Aloita lyhyillä uinneilla ja lisää aikaa pikkuhiljaa kehon tottuessa kylmään veteen. Veteen mennessä voit tuntea kylmäshokin, joka voi aiheuttaa hengen salpautumista, joten hengitä rauhallisesti, kun laskeudut veteen.
– Saunan jälkeen tulee antaa kehon viilentyä.
– Lämmittele myös uinnin jälkeen. Juo lämmintä juomaa ja pue päällesi kuivat vaatteet mahdollisimman pian.
– Älä ui sairaana tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Mikäli epäilet talviuinnin sopivuutta itsellesi, keskustele ensin lääkärisi kanssa.
– Nauti talviuinnin hyvistä terveysvaikutuksista kehoasi kuunnellen. Lapsetkin voivat kokeilla talviuintia aikuisten seurassa.

