Uusia liikennemerkkejä, suojateitä ja nopeusrajoituksia – katso minkälaisia liikenneturvallisuusaloitteita Porin kaupunki aikoo toteuttaa
Teknisen toimialan investointiohjelmaan varataan vuosittain rahaa erilaisten liikenteenohjauslaitteisiin liittyvien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Toimenpiteet voivat koskea esimerkiksi turvallisuutta parantavien liikennemerkkien lisäämistä, uusien tiemerkintöjen maalaamista tai opastuslaitteiden asentamista. Toteutettavat toimenpiteet valitaan saatujen kuntalaisaloitteiden, liikenneturvallisuussuunnitelmissa esitettyjen ehdotusten sekä asiantuntija-arvioiden perusteella.
– Kaupunki vastaanottaa vuosittain keskimäärin sata liikenneturvallisuusaloitetta. Aloitteet käydään aina läpi tarkemmin ja niissä esitettyjä toimenpide-ehdotuksia tutkitaan esimerkiksi tekemällä maastokatselmuksia ja liikennelaskentoja. Lisäksi mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja käsitellään Porin liikennefoorumissa, jossa ovat mukana muun muassa poliisi ja ammattiautoilijoiden edustajat, kertoo liikenneinsinööri Eija Riihimäki Porin kaupungilta.
Tekninen toimiala on teettänyt kevään ja alkukesän aikana suunnitelmat alla listatuista liikenteenohjaustoimenpiteistä. Toimenpiteet toteutetaan vuoden 2025 aikana:
– Haapasaarentien–Liikastentien risteyksen turvallisuuden parantaminen lisäämällä Stop-merkit Haapasaarentielle
– Nopeusrajoitusten alentaminen Harmaalinnan alueella
– Umpitie-merkkien lisääminen Reposaaren päättyville katuosuuksille
– Messukadun kadunvarsipysäköinnin selkeyttäminen
– Suojatien toteuttaminen Pihlavan Kirkkotielle
– Muuttuvat nopeusrajoitukset Pohjoisväylälle Pohjois-Porin monitoimitalon läheisyyteen
– Nopeusrajoituksen alentaminen Veturitallin päiväkodin ympäristössä
– Automaattisesta kameravalvonnasta ilmoittavan merkin lisääminen Pappilanpuistikkoon
– Satakunnankadun nopeusrajoituksen alentaminen
– Nopeusrajoitusten alentaminen koulujen läheisyydessä
– Pysäköintikielto Puinnintielle
– Pyöräilijän ylityskohtien lisääminen Tasavallankadulle
– Pysäköintikielto Kennokujalle
– Suojatien ja sorastetun jalankulkuyhteyden toteuttaminen Satutielle Emmanpolun ja Satupolun välille
Liikenteenohjaussuunnitelmat ja niiden toteuttamisesta laadittu viranhaltijapäätös ovat luettavissa kaupungin verkkosivuilla. Asianosaiset voivat hakea oikaisua päätökseen 30 vuorokauden kuluessa sen julkaisemista. Oikaisua saavat vaatia ne tahot, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.