Pohjois-Porin monitoimitalon ensimmäinen vaihe valmistuu kesällä – Työmaalle tunnustusta työturvallisuudesta
Pohjois-Porin monitoimitalon rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Noin 600 alakouluoppilasta palveleva rakennus on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa.
Porin Lotskerin, Tuulikylän, Toejoen ja Ruosniemen risteyskohtaan kohoavan Pohjois-Porin monitoimitalon rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. Noin 600 alakouluoppilasta palveleva rakennus on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa.
Monitoimitaloon valmistuu 1.–6. luokan opetustilojen lisäksi tilat kahdelle varhaiskasvatuksen ryhmälle, 80 hengen henkilökunnalle, lähikirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle.
Rakennuttajainsinööri Miika Pennanen Porin kaupungilta kertoo: Rakentaminen on edennyt aikataulun mukaisesti. Rakennuksen runko on valmis, muuraustyöt hyvällä mallilla ja työmaalla tehdään parhaillaan sisävaiheen talotekniikkatöitä. Talotekniikan mittauksia ja käyttöönottoa tehdään kesäkuussa ja piha-alueen työt valmistuvat käyttökuntoon heinäkuun aikana.
Toisen vaiheen kilpailutus on parhaillaan käynnissä, ja tarjousten jättöaika päättyy maaliskuun lopulla. Hankkeen toinen vaihe käynnistyy loppukesällä. Toisessa vaiheessa alakoulun yhteyteen rakennetaan tilat yläkoululle.
Kokonaisuudessaan monitoimitalohankkeen on tarkoitus valmistua marraskuussa 2024.
Pohjois-Porin monitoimitalon rakennustyömaa sijoittui ensimmäiselle sijalle Satakunnan vuoden 2022 työturvallisuuskilpailussa. Ensimmäinen sija myönnettiin monitoimitalon ensimmäisen vaiheen pääurakoitsijana toimivalle Skanska Talonrakennus Oy:lle.
Työturvallisuuskilpailun arviointikriteerinä toimii talonrakennustyömaiden työturvallisuuden havainnointimenetelmä eli TR-mittari. TR-mittauksilla havainnoidaan työmaiden keskeisiä tapaturmiin vaikuttavia asioita, kuten esimerkiksi putoamissuojauksia, koneita, telineitä, valaistusta ja pölyisyyttä sekä henkilökohtaisten suojavälineiden käyttöä.
Vuosittain järjestettävän työturvallisuuskilpailun palkinnon myöntävät Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue, Talonrakennusteollisuuden Satakunnan piiri sekä Rakennusliiton Satakunnan aluejärjestö.

