Eteenpäin – vastuuta koko Suomesta
Eduskuntavaaleihin on aikaa alle kaksi kuukautta. Vaalien pääkysymys on, millä linjalla suomalaiset ja Suomi pärjäävät yhä epävarmemmassa maailmassa. Keskustan vaihtoehto kiteytyy sanoihin: ”Eteenpäin! Vastuuta koko Suomesta”.
Koko maata on rakennettava tasapuolisesti ja jokainen ihminen on pidettävä mukana. Suomi ei menesty keskittämällä, vaan hyödyntämällä koko maan voimavarat. Tähän tarvitaan keskustalaista politiikkaa.
Velka- ja alijäämäpolitiikasta pitää päästä eroon ja julkinen talous tervehdyttää tulevina vuosina. Tämä edellyttää talouden kasvua ja työpaikkoja, mutta myös menosäästöjä joudutaan tekemään. Olennaista on, että päätökset ovat oikeudenmukaisia koko maan ja jokaisen suomalaisen kannalta.
Huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat tärkeä osa turvallisuutta. Siksi ruoantuotannolle ja metsätaloudelle on luotava parhaat edellytykset. Haluamme Suomen omavaraiseksi lämmössä ja sähkössä. Edistämme kotimaisia energialähteitä ja näemme Suomen puhtaan energian suurvaltana.
Teiden, raiteiden ja muiden väylien pitää olla kunnossa kautta Suomen. Siksi laittaisimme rajalliset rahat mieluummin nykyisten väylien kunnostamiseen ja kehittämiseen kuin muutamaan uuteen miljardihankkeeseen. Luopuisimme dieselin käyttövoimaverosta.
Toimivat sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut ovat ihmisten ja maan eri osien välisen tasa-arvon tae. Siksi vahvistaisimme lähipalveluja.
Tunnistamme, että yhä useampi asuu yksin. Siksi korottaisimme yksinelävien kotitalousvähennystä.
Ikäihmisille toisimme uusia asumisen vaihtoehtoja kotihoivan rinnalle. Parantaisimme myös omaishoitajien asemaa.
Niin Satakunta kuin Suomi elävät yrittäjyydestä. Varmistaisimme, että yrittäjien verotus ei edelleenkään kiristy.
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Siksi vahvistaisimme perheiden palveluja ja korottaisimme lapsilisiä. Peruskoulussa pitää keskittyä perusasioihin ja palauttaa työrauha opettajille ja oppilaille.
Tälle linjalle lähden vaaleissa hakemaan satakuntalaisten tukea. Sen toteuttamiseksi tarvitaan myös sopimis- ja yhteistyökykyä. Ratkaistavat ongelmat kun koskettavat jokaista suomalaista ja tulevaisuus on yhteinen.
Vaalikentillä tavataan!
Eeva Kalli
Kansanedustaja (kesk.)

