So­si­aa­li- ja ter­vey­sa­lan am­mat­ti­lai­nen tar­vit­see mah­dol­li­suu­den teh­dä työn­sä hy­vin – ei vain no­pe­as­ti.

Ku­vi­tel­laan het­ki: työn­te­ki­jä on läh­dös­sä asi­ak­kaan luo­ta, kun tämä tart­tuu hi­haan. Vie­lä oli­si yk­si huo­li, yk­si ky­sy­mys, yk­si pel­ko. Seu­raa­va käyn­ti odot­taa jo. Pi­täi­si­kö jää­dä kuun­te­le­maan vai läh­teä, jot­ta lop­pu­päi­vän ai­ka­tau­lu ei petä?

Ku­vit­teel­li­nen esi­merk­ki, mut­ta sen ris­ti­rii­ta on to­del­li­nen. Hoi­ta­jal­le va­rat­tu mi­nuut­ti­mää­rä voi es­tää te­ke­mäs­tä kaik­kea tar­peel­li­sek­si ko­et­tua. Sil­loin vas­tak­kain ei­vät ole ah­ke­ruus ja lais­kuus, vaan asi­ak­kaan tar­ve ja työn ai­ka­ra­jat.

Työ­a­jan seu­ran­ta ei it­ses­sään ole on­gel­ma. Pal­ve­lu­ja pi­tää suun­ni­tel­la, käy­tet­tä­vis­sä ole­vis­ta voi­ma­va­rois­ta huo­leh­tia ja työn ja­kau­tu­mis­ta tar­kas­tel­la re­surs­si­vii­saas­ti. On­gel­ma syn­tyy, jos seu­ran­nas­ta tu­lee tär­ke­äm­pi kuin sii­tä, mitä ajas­sa pi­täi­si saa­da ai­kaan. Kel­lo al­kaa siis mää­ri­tel­lä hoi­vaa.

Mi­nuut­tien tark­kuu­del­la suun­ni­tel­lus­sa työs­sä koh­taa­mi­nen uh­kaa muut­tua poik­ke­a­mak­si. Asi­ak­kaan hi­das vas­taus, pel­ko tai tar­ve ym­mär­tää omaa ti­lan­net­taan, ei kui­ten­kaan ole häi­riö var­si­nai­seen työ­hön. Se on osa työ­tä.

Eri­tyi­sen vai­ke­ak­si ris­ti­rii­ta käy sil­loin, kun po­ti­laan tai asi­ak­kaan voin­ti heik­ke­nee ja avun­tar­ve kas­vaa, mut­ta käy­tet­tä­vis­sä ole­va ai­ka ei jous­ta. Jos ih­mi­nen tar­vit­see ai­em­paa enem­män apua pe­sey­ty­mi­seen, liik­ku­mi­seen tai asi­oi­den­sa sel­vit­tä­mi­seen, sama ai­ka­tau­lu ei voi ol­la it­ses­tään sel­vä läh­tö­koh­ta. Hoi­van tar­ve ei pie­ne­ne sil­lä, et­tä sil­le va­ra­taan vä­hem­män ai­kaa.

Työn­te­ki­jäl­lä on osaa­mi­nen, halu ja am­mat­tiyl­peys teh­dä työn­sä hy­vin. Sil­ti hän jou­tuu läh­te­mään ti­lan­tees­ta tie­tä­en, et­tä ih­mi­nen oli­si tar­vin­nut enem­män. Täl­lai­sel­le ris­ti­rii­dal­le on nimi: eet­ti­nen kuor­mi­tus. Sitä syn­tyy, kun työn­te­ki­jä ei pys­ty toi­mi­maan oi­ke­ak­si kat­so­mal­laan ta­val­la.

Koko alaa ei sil­ti pidä ku­va­ta toi­vot­to­mak­si. Työ­ter­veys­lai­tok­sen vuo­den 2025 ky­se­lyis­sä nä­kyi myös myön­teis­tä ke­hi­tys­tä, esi­mer­kik­si työs­tä pa­lau­tu­mi­ses­sa ja työn pal­kit­se­vuu­des­sa. Sa­mal­la puut­teel­li­set vai­ku­tus­mah­dol­li­suu­det työn muu­tok­siin oli­vat ylei­siä. Tämä muis­tut­taa sii­tä, et­tä hy­viä käy­tän­tö­jä on ole­mas­sa, mut­ta mah­dol­li­suus teh­dä työ hy­vin ei to­teu­du kaik­ki­al­la sa­mal­la ta­val­la.

En­tä mi­ten jak­sa­vat esi­hen­ki­löt? Yl­hääl­tä tu­le­vat sääs­tö­pai­neet ja vaa­ti­muk­set ai­ka­tau­luis­sa py­sy­mi­ses­tä, työn­te­ki­jöil­tä taas huo­li asi­ak­kais­ta ja ko­ke­mus sii­tä, et­tei oma työ­pa­nos rii­tä. Esi­hen­ki­lön pi­täi­si yh­tä ai­kaa pi­tää kiin­ni ta­lou­den raa­meis­ta, tu­kea hen­ki­lös­töä ja tur­va­ta hy­vän hoi­don edel­ly­tyk­set. Esi­hen­ki­lön­kään jak­sa­mis­ta ei voi ra­ken­taa lo­put­to­man ve­ny­mi­sen va­raan. Myös hän tar­vit­see kuul­luk­si tu­le­mis­ta, oman joh­don tu­kea, ver­tais­tu­kea ja to­del­lis­ta mah­dol­li­suut­ta vai­kut­taa työn edel­ly­tyk­siin. On­ko meil­lä riit­tä­väs­ti ti­laa kes­kus­te­lul­le, jos­sa esi­hen­ki­lö voi tuo­da ris­ti­rii­dat nä­ky­viin il­man, et­tä se tul­ki­taan joh­ta­mi­sen epä­on­nis­tu­mi­sek­si? Jos ha­lu­am­me pi­tää huol­ta hen­ki­lös­tös­tä, mei­dän on pi­det­tä­vä huol­ta myös niis­tä, joi­den teh­tä­vä­nä on kan­na­tel­la mui­ta.

Tar­vit­sem­me te­hok­kuut­ta, joka pal­ve­lee hy­vää hoi­toa ja joka pois­taa tur­haa työ­tä, mut­ta ei tar­peel­lis­ta koh­taa­mis­ta.

Ih­mi­nen ei ole suo­ri­te. Ei­kä hyvä hoi­to ole vain ai­ka­tau­lus­sa py­sy­mis­tä.

Heli Sul­ka­va

TtM, sh, Sa­ta­kun­nan hy­vin­voin­ti­a­lu­een alu­e­val­tuu­tet­tu,

ter­veys- ja sai­raa­la­pal­ve­lu­lau­ta­kun­nan jä­sen