Olen pan­kis­sa töis­sä, jo­ten pu­hun työk­se­ni ra­has­ta. Pu­hum­me sääs­tä­mi­ses­tä, si­joit­ta­mi­ses­ta, lai­nois­ta ja tu­le­vai­suu­den suun­ni­tel­mis­ta. Mie­tim­me, mi­hin ra­hat riit­tä­vät ja mi­ten omiin ta­voit­tei­siin pääs­tään. Sil­ti pa­laan ai­ka ajoin ky­sy­myk­seen, jo­hon ei löy­dy vas­taus­ta las­ke­mal­la. Pal­jon­ko on tar­peek­si?

Nuo­re­na ai­kui­se­na tar­peek­si saat­toi ol­la se, et­tä palk­ka riit­ti kuun lop­puun ja ti­lil­le jäi vä­hän sääs­töön. Myö­hem­min tu­li­vat oma koti, au­to, las­ten har­ras­tuk­set ja haa­ve pi­dem­mäs­tä lo­ma­mat­kas­ta, ke­sä­mö­kis­tä­kin. Sit­ten huo­maa, et­tä ta­voit­teet liik­ku­vat sitä mu­kaa kuin nii­tä saa­vut­taa.

Ei­kä sii­nä ole mi­tään vää­rää. On hyvä suun­ni­tel­la tu­le­vaa ja ta­voi­tel­la it­sel­leen tär­kei­tä asi­oi­ta. Oli­si ai­ka an­ke­aa, jos ei oli­si mi­tään, mitä koh­ti men­nä.

Ny­ky­ään tun­tuu, et­tä mel­kein kai­ken pi­täi­si kas­vaa. Yri­tys­ten, si­joi­tus­ten, palk­ko­jen ja te­hok­kuu­den. Kun yh­den ta­voit­teen saa­vut­taa, seu­raa­va jo odot­taa kul­man ta­ka­na. Vä­lil­lä tun­tuu, et­tei maa­li­vii­vaa ole.

Ra­hal­la on täs­sä oma eri­tyi­nen mer­ki­tyk­sen­sä. Kun ra­hat ei­vät rii­tä las­kui­hin tai yl­lät­tä­vä meno hor­jut­taa koko ta­lout­ta, jo­kai­nen eu­ro on tär­keä. Sil­loin ta­lou­del­li­nen tur­val­li­suus on hy­vin konk­reet­ti­nen osa ar­kea.

Työs­sä­ni tu­lee vas­taan hy­vin eri­lai­sia kä­si­tyk­siä sii­tä, mikä on pal­jon ra­haa. Jol­le­kin 5 000 eu­ron sääs­tö­pus­ku­ri on vuo­sien työn tu­los ja val­ta­va hel­po­tus. Toi­sel­le sama sum­ma on ta­val­li­nen osa käyt­tö­ti­lin sal­doa. Kum­pi­kaan ei vie­lä ker­ro, kum­pi ko­kee olon­sa ta­lou­del­li­ses­ti tur­val­li­sem­mak­si.

Kun ta­lou­des­sa on vä­hän enem­män liik­ku­ma­va­raa, al­kaa miet­tiä mui­ta­kin asi­oi­ta. Mitä ra­hal­la oi­ke­as­taan ha­lu­aa mah­dol­lis­taa? Jol­le­kin se tar­koit­taa ve­la­ton­ta ko­tia. Toi­sel­le mah­dol­li­suut­ta aut­taa lap­sia, teh­dä ai­ka­naan vä­hem­män töi­tä tai läh­teä mat­kal­le il­man huol­ta seu­raa­van kuun las­kuis­ta. Tai eh­kä ihan vain sitä, et­tä voi is­tah­taa to­ri­kah­vil­le miet­ti­mät­tä, mitä kah­vi täl­lä ker­taa mak­saa.

Ta­lou­del­li­ses­ta hy­vin­voin­nis­ta pu­hut­ta­es­sa pi­täi­si eu­ro­jen li­säk­si pu­hua myös sii­tä, mil­lais­ta elä­mää niil­lä ha­lu­taan ra­ken­taa. Olen­nais­ta ei kai ole se, et­tä lak­kai­sim­me ta­voit­te­le­mas­ta. En minä ai­na­kaan aio.

Mut­ta vä­lil­lä voi­si ol­la ihan ter­veel­lis­tä py­säh­tyä miet­ti­mään, mit­kä tä­män päi­vän ta­val­li­set asi­at oli­vat vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten nii­tä asi­oi­ta, joi­ta ko­vas­ti ta­voit­te­li.

Eh­kä se­kin on yk­si vau­rau­den mit­ta­ri. Jos­kus huo­maa, et­tä täs­sä on jo ai­ka hyvä.

Ma­ria Jo­ki­nen

sääs­tö­pank­kii­ri, pai­kal­lis­joh­ta­ja