Juha Miikkulainen: Hiilijalanjäljet lumessa
Joulukuisesta ikkunasta ulos katsoessani maapallon keskilämpötilan nousu yhdellä asteella 1880-luvulta saakka ei tule ensimmäisenä mieleen. Ulkona paukkuu reipas pakkanen ja keli on talvinen. Sään ääri-ilmiöt ovat joka tapauksessa yleistyneet. Media muistuttaa meitä syystäkin maapallon kantokyvyn rajoista.
Globaali ilmastonmuutos vaikuttaa yhteiskunnan eri sektoreihin. Se ilmenee lisääntyneenä muuttoliikkeenä ja esim. ruoantuotannon haasteina. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös ihmisten terveydentilaan ja yritysten talouteen. Vastuunsa kantavat yhteiskunnat ja organisaatiot liputtavat vihreän siirtymän sekä hiilijalanjäljen pienentämisen puolesta. Vastuullisuus nähdään myös kilpailutekijänä, kun investointeja houkutellaan Suomeen.
Satakunta-strategia kantaa kortensa kekoon. Sen keskeisinä ohjaavina tekijöinä ovat vastuullinen toiminta sekä ilmastonmuutoksen torjunta ja se sisältää muun muassa bio- ja kiertotalouden sekä energiaklusterin kehittämisohjelmia. Toteutuessaan esimerkiksi maakuntaamme suunnitellut uusiutuvan energian merituulivoimahankkeet vähentävät riippuvuutta fossiilisista polttoaineista entisestään. Tahkoluodon tuulivoimalat ja Olkiluodon ydinvoimalat tuottavat jo nyt kelpo määrän päästötöntä sähköä suomalaisten tarpeisiin.
Tämä kaikki on linjassa Suomen ilmastolakiin kirjoitetun hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä -tavoitteen kanssa. Sama tavoite löytyy myös ammatillisen koulutuksen toimijoiden yhteistyössä laatimasta kestävyystiekartasta, jonka visiona on, että vuonna 2030 ammatillinen koulutus rakentaa vihreää siirtymää ja ekososiaalista sivistystä edistävää työelämäosaamista. Ammatillisen koulutuksen kestävyystiekartta antaa toimijoille suunnan, johon voimme jokainen omilla teoillamme vaikuttaa. Kestävyystyössä korostetaan myös vahvaa yhteistyötä työelämäkumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Vastuullinen toiminta ja esim. kiertotalouden liiketoimintamalleihin perustuvat ratkaisut tulevat ohjaamaan eri ammattialojen kestävää tulevaisuutta ja ammattiosaamisen tarpeita.
Juha Miikkulainen
Toimitusjohtaja
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

