Keskittämisen taito kuuluu sekä jalkapalloon että äänestämiseen
Vaaleissa puolueiden tavoitteena on tietenkin menestyä puolueena mahdollisimman hyvin. Erityisesti eduskuntavaaleissa, mutta nykyisin myös hyvinvointialueen vaaleissa, katsotaan valitun kotikunnalla olevan suuri merkitys. Suoraa yhteyttä pidetään arvokkaana.
Mitä pienempi on ehdokkaan kotikunta, sitä vähäisempi mahdollisuus on päästä läpi vaaleissa. Näin se vain on. Toki on ehdokkaita, jotka keräävät ääniä koko maakunnasta. He ovat usein jo aiemmin kyseisessä tehtävässä olleita ehdokkaita.
Tässä kohdin vaalitaktiikkaan astuu äänien keskittäminen. Se on taitolaji, jonka toiset osaavat, toiset eivät. Toiset ymmärtävät ja hyväksyvät keskittämisen merkityksen oman ehdokkaan mahdollisuuksille.
Jo vuosikymmenet on nähty, että raumalaiset ovat keskittämisen mestareita. Puolueesta riippumatta, raumalaiset pystyvät keräämään mahtavan määrän äänistä oman ehdokkaansa taakse. Läpi menneet ehdokkaat ovat usein olleet muulle maakunnalle melko tuntemattomia. Omat äänet ovat kuitenkin riittäneet, kun on osattu ja uskallettu keskittää äänet yhteisesti esille nostetuille ehdokkaille. Rauman demareilta tämä on onnistunut yli 60 vuoden ajan. Myös Kokoomuksen äänet on osattu keskittää Raumalla usein muita paremmin.
Juuri käydyissä eduskuntavaaleissa kaikista Raumalla demareille annetuista äänistä omat raumalaiset ehdokkaat saivat lähes 80 prosenttia. Eduskuntapaikan saanut ehdokas sai omista äänistään Raumalta yli 80 prosenttia. Kunnioitettava saavutus raumalaisilta.
Toki kohtuullisista keskittämisen taitoa löytyi muualtakin. Esimerkiksi Huittisissa sekä Keskustalle että Perussuomalaisille annetut äänet keskittyivät varsin hyvin oman kaupungin ehdokkaille. Alueena myös Pohjois-Satakunnassa on aina osannut keskittämisen taito muita paremmin.
Pelkästään keskittämisen näkökulmasta lähes kaikissa muissa kunnissa ja alueilla annettuja ääniä karkaa aivan liiaksi muille. Siellä joko ei osata, tai ei haluta keskittää omille ehdokkaille.
Jukka Moilanen
Harjavalta
Kaupunginjohtaja emeritus (Ulvila)

