Krista Kiurun kolumni: Petteri Orpo lupaa kylmää kyytiä suomalaiselle palkansaajalle
Tuleva hallitus on kokoomuksen ja perussuomalaisten johdolla leikkaamassa niin työttömyysturvasta kuin suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista. Perjantaina julkaistu hallitusohjelma osoittaa, että kipeimmin leikkuri tulisi osumaan työssäkäyviin ja pieni- ja keskituloisiin suomalaisiin. Sote-kustannusten kasvua tuleva hallitus lupaa hillitsevänsä 1,4 miljardilla eurolla nykytasoon verrattuna, huolimatta hyvinvointialueiden nykyisestä rahoitusvajeesta. Orpon säästötavoite tarkoittaisi väistämättä suuria leikkauksia peruspalveluihin ja hoitojonojen pitkittymistä. Tätä kriisiä eivät yksityisen terveydenhuollon palvelusetelit pelastaisi.
Myös hallitusohjelmassa kaavaillut heikennykset työlainsäädäntöön ja työntekijöiden oikeuksiin ovat omiaan heikentämään yhteiskunnallista tasa-arvoa. Esimerkiksi ensimmäisen sairaspäivän palkattomuus tulisi johtamaan siihen, että suomalaiset joutuvat jatkossa valitsemaan puolikuntoisena työskentelyn ja päivän palkan menettämisen väliltä. Tämä kurittaisi erityisesti palveluammatteja ja naisvaltaisia sote-aloja, joissa mahdollisuutta etätöihin ei ole. Samalla riski poissaolojen pitkittymiseen kasvaa, kun ihmisille ei anneta mahdollisuutta toipua. On kohtuutonta, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat valinneet maksattaa politiikkansa tavallisen palkansaajan kustannuksella. Hyväosaisia ei taloustalkoisiin sen sijaan olla Orpon hallitusohjelman mukaan kutsumassa. Esimerkiksi solidaarisuusveron alarajan luvataan nousevan siten, että korkeinta progressiivista veroprosenttia maksavat jatkossa enää vain yli 150 000 euroa vuodessa tienaavat.
Suomalaisen työelämän vahvuuksia on aina ollut luottamus ja yhdessä sopiminen. Orpon hallitus tuntuu haluavan katkaista tämän perinteen rapauttamalla reilun sopimisen edellytykset ja yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän.
Jos uudesta hallituspohjasta etsii hyvää, se on, että tulevassa hallituksessa mitataan perussuomalaisten todellinen poliittinen linja. Pieni- ja keskituloisia kurittavan oikeistopolitiikan apumieheksi ryhtymisessä on kyse arvovalinnasta, jonka perussuomalaiset ovat tehneet. Näyttääkin siltä, että jatkossa enää SDP tulee Suomessa pitämään kiinni siitä, että työehdoista ja palkkatasosta voidaan sopia jatkossakin työmarkkinaosapuolten kesken – ilman vahvemman sanelua.
Krista Kiuru
kansanedustaja (sd.)
Pori

