Ys­tä­vän­päi­vä­viik­ko ta­ka­na. To­sin ys­tä­vän­päi­vä­hän on jo­kai­nen päi­vä.

Olen pal­jon miet­ti­nyt mi­ten ih­mi­set käyt­täy­ty­vät toi­si­aan koh­taan ja mik­si.

Jat­ku­vas­ti pi­de­tään esil­lä mies­ten suh­tau­tu­mis­ta nai­siin, mut­ta mi­ten nai­set käyt­täy­ty­vät toi­si­aan koh­taan. Tätä pi­tää myös poh­tia, se on jo pik­ku­tyt­tö­jen­kin su­rul­lis­ta maa­il­maa.

Yh­dis­tys­toi­min­ta tuo myös esiin on­gel­mia, ku­ten tyt­tä­re­ni to­te­aa, sin­ne pää­tyy myös hei­tä, jot­ka ha­lu­a­vat ns. gloo­ri­aa. To­del­li­sia te­ki­jöi­tä on tänä päi­vä­nä vai­ke­am­pi löy­tää.

Ka­teus ja te­ki­jän mol­laus tun­tuu ole­van yleis­tä, nai­set ovat ikä­vä kyl­lä, täs­sä "tai­ta­via".

Olen kuul­lut lii­an mon­ta esi­merk­kiä.

Haas­tan kaik­kia ar­vos­ta­maan ja tu­ke­maan jo­kais­ta, joka on val­mis toi­mi­maan yh­tei­sek­si hy­väk­si. Toi­sen saa­ma kii­tos ei ole muil­ta pois. Haas­tan eri­tyi­ses­ti nai­se­na kans­sa­si­sa­re­ni hy­väk­sy­mään eri­lai­suut­ta sekä tu­ke­maan tois­ta, sii­tä saa it­se­kin enem­män.

Mie­les­tä­ni vir­heen­sä myön­tä­nyt on vii­saam­pi kuin en­nen sitä. Näin­kin voi vii­sas­tua ja kas­vaa ih­mi­se­nä. Pois­tu­taan hiek­ka­laa­ti­kol­ta ai­kui­suu­teen.

Ve­si­liik­ku­ja­na to­te­an, et­tä ui­ma­hal­lis­sa on mah­dol­li­suus op­pia hy­väk­sy­mään eri­lai­suut­ta ja sa­mal­la it­sen­sä vi­koi­neen. Iloa ja hy­my­jä joka käyn­nil­lä.

Mar­ja Nirk­ko­nen

Se­ni­o­ri, Pori