Täl­lä vii­kol­la Po­ris­sa muis­tel­laan Jyr­ki Kan­gas­ta, hä­nen syn­ty­mäs­tään tu­lee ku­lu­neek­si 80 vuot­ta. Nel­jä vuot­ta sit­ten kuol­lut Kan­gas oli po­ri­lai­nen vi­si­o­nää­ri ja Pori Jaz­zin sie­lu. Voi­daan leik­kiä aja­tuk­sel­la mitä hän tuu­mi­si nyt ko­ti­kau­pun­gis­taan ja luo­mas­taan fes­ti­vaa­lis­ta?

Jyr­ki Kan­gas oli kel­po ba­sis­ti, mut­ta enem­män jaz­ziin yh­dis­tet­ty­jä omi­nai­suuk­sia ku­ten imp­ro­vi­saa­ti­o­ta, yl­lä­tyk­siä ja myös soo­lo­ja, hän to­teut­ti työs­sään fes­ti­vaa­li­joh­ta­ja­na. Kan­gas ajat­te­li usein toi­sin kuin muut: yl­lät­tä­vim­min, isom­min tai eri­koi­sem­min. Aluk­si uu­det ide­at tun­tui­vat ou­doil­ta, jopa hul­luil­ta, mut­ta hän tie­si sen it­se­kin.

Jos kym­me­nes­tä uu­des­ta ide­as­ta yh­tä voi­tiin ke­hi­tel­lä eteen­päin, se oli jo hyvä saa­vu­tus. Asi­at ete­ni­vät jos­kus yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen kaut­ta, tolp­pa­lau­kauk­si­a­kin tuli. Täl­tä poh­jal­ta Pori Jaz­zia ke­hi­tet­tiin kan­sain­vä­li­sem­mäk­si, ra­ken­net­tiin ai­nut­laa­tui­nen fes­ti­vaa­li­mil­jöö, jos­sa otet­tiin käyt­töön muun mu­as­sa van­ho­ja ja tyh­jiä teh­das­ra­ken­nuk­sia sekä ke­hi­tet­tiin Kir­ju­rin­luo­toa kan­sain­vä­li­sen ta­son ta­pah­tu­ma-aree­nak­si.

Think Big, ajat­te­le isos­ti, on har­vi­nai­nen omi­nai­suus. Mo­nes­ti ne­kin, joil­la omi­nai­suus on, ovat it­sek­ri­tiik­kin­sä van­ke­ja. Näin tyy­dy­tään heti läh­dös­sä pie­nem­pään, tur­val­li­sem­paan ja hel­pom­min hy­väk­syt­tä­vään.

Voi­han näin tul­la hy­vää­kin jäl­keä, mut­ta vä­hin­tään sa­man ver­ran sil­ti tyl­sem­pää ja kes­kin­ker­tais­ta.

Aja­tel­la isos­ti ja uu­des­ta kul­mas­ta vaa­tii nä­ke­myk­sen li­säk­si roh­keut­ta, mut­ta myös tai­toa esit­tää asi­an­sa. Tä­män tai­don Jyr­ki Kan­gas osa­si ai­van ka­deh­dit­ta­val­la ta­val­la, it­se­tun­to ja it­se­luot­ta­mus kes­ti­vät hy­vin ih­met­te­le­vät kat­seet ja vi­not hy­myt.

Van­han sa­non­nan mu­kaan hul­lut vie­vät maa­il­maan eteen­päin, vii­saat pi­tä­vät sitä pys­tys­sä. Vii­saik­si il­moit­tau­tu­nei­ta on pai­kat pul­lol­laan, mut­ta mis­tä löy­tyi­si li­sää hul­lu­ja?

Mik­ko Pel­to­la