Moni tä­män päi­vän ih­mi­nen huo­kai­lee ja ky­se­lee ot­si­kon ta­voin – mis­tä mi­nul­le tu­lee apu? Useim­mis­ta meis­tä tun­tuu sil­tä, et­tei omat tai­dot ja voi­mat rii­tä enää jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Tämä tun­ne ei kos­ke­ta vain ikään­ty­vää su­ku­pol­vea, vaan se val­taa alaa jo­kai­ses­sa ikä­luo­kas­sa kaut­ta koko yh­teis­kun­nan. Jot­kut meis­tä tar­vit­si­si­vat apua hen­ki­seen hy­vin­voin­tiin, kun taas toi­sil­le riit­tää se, et­tä he tu­le­vat au­te­tuik­si asi­ois­sa jot­ka liit­ty­vät elä­män käy­tän­nöl­li­siin ky­sy­myk­siin. Yh­tä kaik­ki, jo­kai­nen meis­tä tie­tää mi­ten suu­ri mer­ki­tys on sil­lä kun saa apua. Tun­ne sii­tä et­tei ole yk­sin asi­an­sa kans­sa, vaan on joku joka vä­lit­tää ja tar­jo­aa apua, on jo­ta­kin sel­lais­ta mitä soi­si ih­mis­ten enem­män ko­ke­van. Tänä päi­vä­nä on kyl­lä apua saa­ta­vil­la, mut­ta usein käy niin et­tä tar­jon­ta ja tar­ve ei­vät koh­taa syys­tä tai toi­ses­ta.

Näin oli asi­at erääl­lä Raa­ma­tun hen­ki­löl­lä ai­ko­ja sit­ten, kun hän kat­se­li ym­pä­ril­leen ja ar­vi­oi omaa elä­mään­sä. Hän to­te­si hy­vin yk­sin­ker­tai­ses­ti sen to­si­a­si­an, et­tä hä­nen ym­pä­ril­lään oli vain ylit­se­pää­se­mät­tö­miä ”vuo­ria”. Psal­mis­sa 121 kir­joi­te­taan seu­raa­val­la ta­val­la. ”Minä nos­tan sil­mä­ni vuo­ria koh­ti – mis­tä mi­nul­le tu­lee apu?” Var­mas­ti hy­vin tut­tu tun­ne meil­le jo­kai­sel­le. On het­kiä kun elä­män eri­lai­set haas­teet ja vai­keu­det tun­tu­vat ylit­se­pää­se­mät­tö­mil­tä, ei­kä apua tun­nu löy­ty­vän mis­tään. Epä­toi­vo val­taa mie­len ja aja­tuk­set, mi­ten ih­mees­sä sel­vi­än täs­tä het­kes­tä eteen­päin. Näin oli myös tuon hen­ki­lön koh­dal­la, jos­ta Raa­ma­tus­sa kir­joi­te­taan. Mut­ta mel­kein sa­maan hen­gen­ve­toon, kun tuo elä­män mat­kaa­ja on to­den­nut to­si­a­si­at, jot­ka hän sil­mil­län­sä nä­kee, hän muis­tut­taa it­se­ään ja mei­tä sii­tä mis­tä to­del­li­nen apua ih­mi­sen elä­mään tu­lee.

Apu mi­nul­le tu­lee Her­ral­ta, joka on teh­nyt tai­vaan ja maan Ps 121:2. Vaik­ka elä­män olo­suh­teet pu­hui­vat toi­sen­lais­ta kiel­tä, hän luot­ti sii­hen, et­tä Ju­ma­la joka on kai­ken luo­ja, an­taa avun myös jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä. Tämä on myös Ju­ma­lan tah­to mei­tä ih­mi­siä koh­taan. Se il­moi­te­taan meil­le hy­vin sel­ke­äl­lä ta­val­la Raa­ma­tus­sa Ps. 50:15. ”Ja avuk­se­si huu­da mi­nua hä­dän päi­vä­nä, niin minä tah­don aut­taa si­nua.” Pyy­dä Ju­ma­laa avuk­se­si elä­mää­si, niin tu­let huo­maa­maan, et­tä Hän aut­taa si­nua.

Tuo­mo Aho­nen

Avain­seu­ra­kun­nan pas­to­ri