Petri Huru: Satakuntaan vahva panostus eduskunnan jakamattomasta jakovarasta
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö valmistui joulun alla ja tuolloin valiokunta päätti yhteensä noin 50 miljoonan euron nettolisäyksistä hallituksen budjettiesitykseen. Kokonaisuudessaan nämä lisäykset kohdistetaan muun muassa liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen, maanpuolustuksen ja ylipäätään kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen, osaamiseen, ulkoilun ja luonnossa liikkumisen edistämiseen sekä veteraanien rintamalisän korotukseen.
Vaikka kokonaisuudessaan jakamaton jakovara, eli ns. joululahjaraha pieneni lähes 10 miljoonaa euroa, kasvoi Satakunnan osuus yli miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta. Nyt tehdyt panostukset ovat hieno osoitus maakunnan puolesta tehtävästä aktiivisesta edunvalvontatyöstä ja toisaalta myös hallituspuolueiden kansanedustajien välisestä saumattomasta yhteistyöstä.
Jakovaran myötä saatiin vahvat lisäpanostukset Satakunnan kannalta tärkeisiin hankkeisiin, kun Satakuntaan myönnettiin määrärahoja yhteensä 3,58 miljoonan euron edestä.
Määrärahat kohdistuvat laajalti koko Satakunnan alueella ja tämän myötä voidaan parantaa turvallisuutta ja maakunnan elinvoimaa parantavia hankkeita.
Tätä kirjoittaessani uusi vuosi on ovella. Alkavana vuonna onkin hyvä jatkaa kansanedustajakollegoiden kanssa nyt hyvin alkanutta maakunnan edunvalvontaa. Meillä on hieno ja Suomelle kokoaan suurempi maakunta, jonka edunvalvonnan puolesta on syytä tehdä yhteistyötä jatkossakin.
Satakuntaan myönnetyt määrärahat:
– 1 000 000 euroa Vt 12, tievalaistuksen uudistaminen ja täydentäminen Rauma–Lappi- ja Huittinen–Sastamala-väleillä
– 860 000 euroa Mt 2170, Eurajoki—Nakkila asfaltointi kuntaraja—Nakkila
– 400 000 euroa Harjavallan ratapihalaajennus, ratasuunnitelman laatimisen aloittaminen
– 190 000 euroa Vt 8, Älyväylä erikoiskuljetusten seurantapilotoinnin käynnistäminen
– 180 000 euroa Pori—Parkano—Haapamäki-junaratahankkeen tarveselvitys
– 100 000 euroa Pyhäjärvi-instituutille hoitokalastustyöhön
– 100 000 euroa Kankaanpään Kuninkaanlähteen Geoparkin kehittämiseen
– 150 000 euroa Preiviikki-Yyteri-matkailukokonaisuuden kehittämiseen
– 500 000 euroa Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluesäätiölle Porin Luotitalo -hankkeeseen
– 100 000 euroa Mt 13215, Knuutilantien uudelleen päällystäminen
Petri Huru
Kansanedustaja (ps.), Pori

