Rami Nummi: Kurista ja kontrollista
Yhteiskunnan tarjoamia sosiaaliturvapalveluita voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yhtäältä ne ovat välttämättömiä, jotta varsinaisen työelämän ulkopuolella olevat tulevat toimeen. Toisaalta ne ovat yhteiskunnallisen kurin ja kontrollin välineitä, jotka myös tuottavat tietynlaisia rooleja tarvitsijoilleen, kuten tutkija Eetu Viren toteaa Tutkijaliiton julkaisemassa kirjassaan Raha ja työvoima (2018).
Mitä vähemmän henkilö ansaitsee, sitä tarkempi on kontrolli. Viimesijaista etuutta saavat toimeentulotukiasiakkaat, joilla ei ole muuta tuloa, joutuvat joka kuukausi luovuttamaan tiliotteensa saadakseen rahaa. Lisäksi on tietenkin oltava valmiina osallistumaan työvoimaviranomaisten aktivointitoimenpiteisiin, kuten kuntouttavaan työtoimintaan. Virenin mukaan ongelma syntyy siitä, että toimeentulotukiasiakas altistuu myös moralistisille kontrollitoimille, jotka ulottuvat hänen elämäntapaansa. Kuntouttavan työtoiminnan yhteydessä nimenomaan puhutaan ”elämänhallinnan parantamisesta”, siis tuotetaan tietynlaista ”kunnollista”, työmarkkinoiden käytössä olevaa identiteettiä.
Suomessa työvoimapolitiikan muutos tapahtui 1990-luvun alussa laman myötä. Silloin alettiin kiristää työttömyysturvan saamisen ehtoja ja laskea niiden tasoa. Sama politiikka on käytännössä jatkunut siitä saakka. Se on kenties saamassa istuvan hallituksen päätösten myötä eräänlaisen huipennuksensa, jonka tuloksia ei vielä tiedetä. Samalla puhetapa sosiaalietuuksista ja niitä saavista kansalaisista muuttui. Sen sijaan, että työttömyys nähtäisiin yhteiskunnallisena ongelmana, sitä onkin alettu pitää yksilön ominaisuuksista johtuvana heikkoutena, joka on ratkaistavissa, jos ihminen ”kuntoutuu” markkinoiden mielen mukaiseksi. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, kun työpaikkoja yksinkertaisesti vain on paljon vähemmän kuin työttömiä. Viren näkeekin valitun politiikan ja siihen kytkeytyvän puhetavan pelkkänä vallanosoittamisena ja merkkinä palkkatyöyhteiskunnan kriisiytymisestä.
Rami Nummi
Opiskelija, Pori