Tarkkuutta sananvalintoihin Porin päätöksenteossa – lähibaarien ja tekstarihöpinöiden puitteissa ei Pori Energian myyntiä voida ratkaista
Käsittelimme Porin kaupunginvaltuuston kokouksessa 26.8.2024 Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden myyntihanketta. Valmistelun etenemiselle oli jo aikaisemmin annettu valtuutus. Valmistelu on jatkunut sen mukaisesti. Viime maanantaina oli tulla kuitenkin seinä eteen.
Esittelytekstin kohdan 1 mukaan kv:n piti valtuuttaa ja velvoittaa kh:n jatkamaan prosessia ja sen päätteeksi tuomaan esityksen osuuden myynnistä kv:n päätettäväksi. No, tästähän monet vetivät herneen nenään. Tavallaan syystäkin. Emmehän olleet tehneet velvoittavaa myyntiehdotuspäätöstä, vaan päätöksen siitä, että Pori Energia Oy:n vähemmistöosuuden arvo määritetään ja selvitetään mahdollisia ostajakandidaatteja. Myyntiehdotuksen tuominen velvoittavana oli esittelytekstin ongelmakohta. Valmistelun valtuutuksen lisäksi sitä ei olisi tarvinnut, eikä edes saanut olla.
Tarpeettomuuden osoittaa esittelytekstin kohdan 8 teksti; valtuuttaa kaupunginhallituksen keskeyttämään myyntiprosessin, mikäli osakekaupan valmistelun ja sen edistämisen ei katsota olevan kaupungin edun mukaista. Tässä siis velvoite poistui. Se kuitenkin näytti nousevan kynnyskysymykseksi asian jatkon kannalta. Mielestäni se oli haettu syy yrittää keskeyttää koko hanke. Miksi se nyt pitäisi keskeyttää, kun valmisteluun on lupa annettu ja kaupunginvaltuusto joka tapauksessa päättää myöhemmin asiasta?
Itse seison valmisteluhankkeen takana. Onhan siihen jo panostettu paljon ja haluan, että ennen lopullista päätöksentekoa kaupunginvaltuutetut saavat todelliset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset nähtäväksi. Tähän liittyy sinänsä valitettavasti liikesalaisuuksista johtuen muun muassa Porin Energiaa koskevaa aineistoa, joita voidaan valtuutetuillekin antaa vain erillisen vaitiolositoutumisen allekirjoittamisen jälkeen. Niilläkin on merkitystä. Lähibaarien ja tekstarihöpinöiden puitteissa tätä ei voida ratkaista.
Pori Energia Oy on Porin kaupungin omistama, arvokas yhtiö. Kaupunki ei ole kupannut yhtiötä aina, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Siksi yhtiö on kasvanut nykyiseen arvoonsa. Jos kaupunki olisi aina ottanut ”omansa” niin yhtiö olisi vähemmän arvoinen ja kaupungin talouden kumulatiivinen eli kertynyt ylijäämä olisi paljon nykyistä suurempi. Sillä olisi mahdollista elää monia alijäämäisiä vuosia. Nyt ei ole. Sote-uudistus vei verotuloja, velat jäivät ja valtionosuudet ovat olemattomat. Kaikki muut kuin lakisääteiset palvelut ovat uhattuina. Merkittäviin kasvua tukeviin investointeihin ei ole varaa. Palloiluhalli ei ole näistä ensimmäisiä.
Säästöihin ja kuntaveron korotukseen on joka tapauksessa varauduttava jo vuoden 2025 talousarviossa. Viisas säästää pahan päivän varalle. Näin Pori on tehnyt Pori Energian osalta. Peruspääomaltaan noin 16 miljoonan euron yhtiöstä ei kuitenkaan saada olennaista apua talouteen kuin myymällä osuus, jonka myyntiarvo lienee satoja miljoonia euroja.
Onko myyminen järkevää vai ei? Kas, siinäpä kysymys. Itse ainakin teen lopullisen päätöksen vasta perusteellisen valmistelun jälkeen. Kannan siitäkin sitten ainakin poliittisen vastuun viimeistään ensi vuoden kuntavaaleissa.
Ari Nordström
kaupunginvaltuutettu (sd), Pori