Vii­me vii­kol pää­ti jut­tu­ni sihe, et tota uut Ame­rii­ka pre­si­tent­tii tai se tou­hui tai­si mel­kei ru­mil sa­noil­ki mol­lat, mut min­käs teet ko nii suk­ke­lalt tun­tuu, et mel­kei ri­kol­li­ne rö­tös­te­li­jä ja nai­sii hal­vek­si­va hönt­ti va­li­taa noi vaa­ti­vaa joo­nii. Miäs, joka ei mis­tää käy­tös­sään­nöist piit­taa ja jo­ka­ki­ki­ses ti­lan­tees ja ai­na­ki pot­re­teis o nii it­tees täyn ko se kuu­lui­sa Pi­no­mä­je saa­pas. Täl­lä­si iha pääl­lik­rii­vauk­seks tom­mo­se tä­kä­läi­se hyvä sana, ko tu­pek­ra­pi­nat, joka ny tämä as­ja koh­ral voi val­la hyvi osot­tau­tuu mah­rol­li­seks. Tu­pek­ra­pi­nat sa­nan mei­naa stää, et tul­lee pa­hat ol­ta­vat, ran­kas­tus­ki tu­los ja vaik viä seki, et käy hu­a­nos­ti. Täl­läi me se sana ai­ka­nas poh­rit­tii sil­lo mur­re­pii­ris ja täl­lää tähä ny viä se esi­merk­ki­lau­seen­ki, jon­ka sil­lo siit krii­va­si. ”Tul­lee tu­pek­ra­pi­nat jol­sei tämä peli ny just lopu.” Ai­ka se sit näyt­tää mitä tu­le­ma pit­tää, mut soo klaa­rii et­tei toi­ne pu­a­li kan­sast siäl sun­ka tähä kaik­kee tyy­ry, vaik kui Trump­pi sa­nos­ki et pu­li­nat pois. Tai­taa mail­mal­lak­ki ai­ka moni kau­hul var­rot seu­rauk­sii, mut o sil­ti sit niit­ki, jok­ka us­koo et­tei täs ny härä päi­vää ol se mi­ä­he tak­kii. So­rat se ai­na­ki o lu­van­nu to­pat­taa koht al­kuus, niät suu­ret o luu­lot kum­min­ki. An­ne­taa as­ja ol ja iso mail­ma hoi­taa, ko meil tääl pi­ä­nes Su­a­mes o iha omat mur­heem­me.

Tau­rit kuu­lem­ma jyl­lää ja ih­mi­set ei ot iha va­ka­vis­sas ny, vaik sa­no­taa ko­ro­naa­ki kaik­kei muit­te rin­nal ole­va liik­keel. Joku päi­vä saa­tii avii­sist luk­kee et ro­ko­tuk­sii o tois­ta­seks otet­tu lais­kas­ti. Me mi­ä­he kans, nin­ko kyl moni muu­ki ol­tii vii­me vii­kol ha­ke­mas se jo­ka­syk­sy­ne fluns­sa­ro­ko­tus ja ko­ro­na­te­hos­te o jo ai­koi sit saa­tu tähä syk­syy. Mit­tää oi­reit ei ro­ko­tuk­sist ol tul­lu, vaik nii kovi moni sem­mo­sist lau­tee­raa­ki ja jät­tää me­ne­mät ro­ko­tuk­see, vaik se olis ai­ka vik­tist mee kaik­kei kan­nalt. Se ih­me­tyt­tää, ko nii moni uh­maa ter­veyt­täs ja men­nee ih­mis­te jouk­koo kip­pee­näs tar­tut­taa muik­ki. Tel­kus­sak­ki tämä täst haas­ta­tel­ta­va ys­kii ja niis­tää nok­kaas, niät mei­naa val­la tu­keh­tuu. No ei ne pö­pöt si­ält kan­saa ule­tu, mut kum­min­ki. Förs­tä­tää ny vaa pit­tää kii niist oor­te­leist, ko ai­ka­nas o saa­tu ja hy­viks ha­vait­tu, et pes­tää us­sei käs­sii ja py­sy­tää pir­tis kip­pein .

Sit sem­mo­ses­tak­ki as­jast täs tuli mi­ä­lee, ko tää nu­a­rem­pi pol­vi ei näyt tyh­jen­tä­vä eres pos­ti­loo­ras, ko sil­lo täl­lö. Kan­net rep­sot­taa au­ki päi­vä­kau­sii, pos­tii len­te­lee ym­pä­riis ei­kä se vis­siin­kä ja­ka­jas­tak­ka ki­valt tun­nu ko ti­ä­tää et tuu­li voi viär jon­ku hy­vin­ki tar­pee­li­se pos­ti tai­vaa tuu­lii. Tän­nää­ki aa­mul tual len­kil tu­pat­tii yh­tee piu­kas siis yli täyn jo pos­tii ol­lee­see loo­raa ai­ka kav­vas len­tä­nee ni­mel va­rus­te­tu prei­vi. Mitä tää o, ko häl­lä väl­lii hom­maa?? E ol kuk­ka­hat­tu täti, e ni­pot­ta­ja, mut sil­mät au­ki liik­ku­va van­ha ih­mi­ne, joka ei moist ym­mär. Tont­tui­ki muu­te jo lii­pan­tees, niät ol­laa ih­mi­siks et sääs­ty­tää tu­pek­ra­pi­noilt…