Vesa Jalonen: Taloustilanteet muuttuvat – sote-uudistuksen mukana tullut valtionosuusuudistus tuonut Eurajoen talouteen tummia pilviä
Eurajoella on OL3:n rakentamisen alusta lähtien nautittu yhdestä Manner-Suomen alhaisimmasta veroprosentista ja kunnan hyvästä taloudellisesta tilanteesta. OL3:n ulkomaalaiset rakentajat maksoivat kunnalle suuren määrän ansiotuloveroja. Kunta on saanut rakentamisen alusta lähtien huomattavan paljon kiinteistöverotuloja. Verotulot ovat herättäneet jopa kateutta muualla Suomessa. Ydinvoiman myötä syntyneestä Eurajoen tarinasta me nykyiset kuntalaiset saamme kiittää 1970-luvun kuntapäättäjiä. Kuntalaisille on voitu tarjota Satakunnan parhaat palvelut ja investoinneilla luoda puitteet, joiden myötä Eurajoella on hyvä asua. Tästä hyvänä esimerkkinä on parhaillaan valmistuva monitoimihalli.
Vähän yllättäenkin sote-uudistuksen mukana tullut valtionosuusuudistus on tuonut Eurajoen talouteen tummia pilviä. Eurajoesta tuli uudistuksen myötä Suomen suurin negatiivisen valtionosuuden maksaja. Tämä tarkoittaa, että toisin kuin lähes kaikki muut Suomen kunnat, Eurajoki tukee valtiota lähes 5m€ saamatta euroakaan valtionosuutta. Toivottavasti valtio korjaa tämän epäkohdan. Seurauksena on, että Eurajoen vuoden 2024 talousarvio on lähes 3,8m€ alijäämäinen.
Kunnalla on taseessa ylijäämää noin 82 miljoonaa euroa, mikä ei ole rahaa. Talouden luvut tässä suhteessa ovat hyvät. Ongelmana on kuitenkin käyttötalouden alijäämä. Kuntalaisten ja päättäjien on jo nyt syytä alkaa varautumaan siihen, että palveluja on karsittava ja/tai tuloja on haettava tavalla tai toisella kuntalaisten kukkarolta. Tarvitaan ehkä kipeitäkin päätöksiä.
Ennustan, että keskusteluissa talouden parantamiseksi nousevat esiin ainakin veroprosentti ja kyläkoulujen kohtalo. Molemmat ovat olleet Eurajoella lähes pyhiä asioita. Onko Eurajoella oltava yksi maan alhaisimmista veroprosenteista? Syksyllä 2026 oppilaita olisi ennusteiden mukaan Kuivalahdella 12, Linnamaissa 16, Rikantilassa 17 ja Sydänmaissa 9. Jatkossakaan tilanne ei ole parantumassa. On selvää, että jos oppilaat koulusta loppuvat, koulujen säilyttäminen ei ole lasten kannalta järkevää eikä taloudellisesti perusteltua. Myönnän, että itseni kaltaisen kyläkoulujen vankkumattoman puolustajankin alkaa olla vaikea perustella koulujen säilyttämistä. Helppoja päätöksiä ei ole luvassa!
Vesa Jalonen
Eurajoen kuntapäättäjä (kesk.)

