Us­kon, et­tä moni on miet­ti­nyt ai­kaa, jos­sa eläm­me? Mo­nia saat­taa pe­lot­taa tu­le­vai­suus. Tun­tuu, et­tä elä­mä on yh­tä kaa­os­ta. Muut­tu­va maa­il­ma ah­dis­taa, so­tien kau­hut, jot­ka ovat tul­leet mei­tä lä­hel­le.

Elä­mä ei ai­na ole help­poa, mut­ta pro­feet­ta Eli­an ta­voin Ju­ma­laan luot­ta­en kaik­ki Ju­ma­lan tah­don mu­kai­nen to­teu­tuu, kun vain us­kal­taa toi­mia.

(Jaa­kob 5:7) Eli­as­ta sa­no­taan, et­tä hän oli yh­tä va­ja­vai­nen kuin me­kin.

Mut­ta kai­kes­ta ro­soi­suu­des­taan, erak­ko­mai­suu­des­taan ja va­ja­vai­suu­des­taan huo­li­mat­ta Eli­as­ta tuli vä­ke­vä Her­ran pro­feet­ta, joka teki suu­ria te­ko­ja ja jon­ka ru­kouk­siin Ju­ma­la vas­ta­si voi­mal­li­ses­ti – kos­ka hä­nen sy­dä­men­sä oli oi­kea Her­ran edes­sä ja Her­ra nä­kee ja tut­kii eri­tyi­ses­ti sy­dä­met! Nöy­rä asen­ne elä­mään ja Ju­ma­laan tuo tur­val­li­suut­ta. Il­mas­ton läm­pe­ä­mi­nen ah­dis­taa mo­nia, joil­le­kin elä­mä tun­tuu lii­an haas­tei­sel­ta, mut­ta Raa­mat­tua lu­ke­val­la on tie­to sii­tä, et­tä tämä kaik­ki on Raa­ma­tun leh­dil­lä en­nus­tet­tu, ”maa saas­tuu hei­dän jal­ko­jen­sa al­la.” (Jes 24)

Ahab yk­si Is­ra­e­lin ku­nin­kais­ta ja Ii­se­bel hä­nen vai­mon­sa ajat­te­li­vat jo sur­ma­tes­saan Her­ran pro­fee­tat ja hä­vit­tä­mäl­lä Her­ran alt­ta­rit – sur­man­neen­sa ja hau­dan­neen­sa myös Is­ra­e­lin Ju­ma­lan ja hä­nen sa­nan­sa. Mut­ta Elia ju­lis­ti voi­mal­li­ses­ti: "Is­ra­e­lin Ju­ma­la elää!"

Vas­taa­vas­ti ai­kam­me ateis­ti­nen ajat­te­lu, li­be­raa­li­te­o­lo­gia, evo­luu­tio ja muut har­ha­o­pit luu­le­vat kuo­pan­neen­sa elä­vän Ju­ma­lan ja saat­ta­neen­sa Raa­ma­tun nau­run alai­sek­si, niis­tä on tul­lut pil­kan ja ivan koh­de hei­dän suus­saan.

Ai­kaam­me tar­vi­taan­kin ki­pe­äs­ti Eli­an kal­tai­sia roh­kei­ta esiin as­tu­jia, joi­den to­dis­tus on sel­keä: Ju­ma­la elää ja Raa­ma­tun sana on ai­na ja ikui­ses­ti luo­tet­ta­va ja voi­mas­sa ole­va. Ju­ma­la ha­lu­aa opet­taa meil­le­kin kou­lus­saan Eli­an kal­tais­ta kuu­li­ai­suut­ta ja luot­ta­mus­ta hä­nen Sa­naan­sa. Jos­kus me vain olem­me ko­vin hi­tai­ta op­pi­maan.

Kei­tä Her­ra siis lä­het­tää ja keil­le Her­ra us­koo sa­nan­sa? Niil­le, jot­ka sei­so­vat ja vii­py­vät ku­nin­gas­ten ku­nin­kaan kas­vo­jen edes­sä, Hä­nen läs­nä­o­los­saan pal­ve­li­jan nöy­ryy­del­lä ja tark­kaa­vai­suu­del­la.

Hä­nen oh­jauk­ses­saan on tur­val­lis­ta kul­kea koh­ti rak­kau­den val­ta­kun­taa, tai­vas­ta, jos­sa ei ole mur­hei­ta, ei­kä va­ja­vai­suut­ta, sil­lä kaik­ki en­ti­syys on men­nyt.

Tert­tu Puus­tel­li

Ko­ke­mä­en hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta

Terttu Puustelli

Terttu Puustelli